maanantai 24. marraskuuta 2014

Välitarkistus pikakuivattajaan

Osa teistä vanhemmista lukijoista ehkä muistaa, kun kirjoitin käyttäväni pullon pikakuivattajaa vajaassa kuukaudessa. Koska käyttö on noinkin hurjaa kohtuullista, päätin silloin ostaa ison pullon (480 ml) Poshen pikakuivattajaa. Pullon ostaminen kirpaisi hiukan, mutta ei se ole kyllä kaduttanut. Pullolle jäi hintaa 36 euroa. 


Täyttöpullon sain omien postauksien mukaan 18. syyskuuta 2013. Mikä onkaan tilanne tällä hetkellä 1v ja 2kk oston jälkeen? Teitä varmasti jännittää kuulla! :D 

TADAA:


En ole päässyt edes puoleen väliin tässä pullossa. En tiedä onko mun käyttö vähentynyt. Laskin kuitenkin aikoinaan, että tästä pystyy täyttämään n. 34 pulloa. Jos käytän pullon kuukaudessa niin tämän ison pullon pitäisi riittää melkein kolmeksi vuodeksi. En mä ehkä kolmasosaa ole tuosta vielä käyttänyt, mutta aika lähelle kuitenkin! 

Jos ostaisin kolmen vuoden pikakuivattajat pieninä pulloina, maksaisi se karkeasti arvioituna 170 euroa, edellyttäen että saisin pullon viidellä eurolla ebaysta. Näin edullisesti se ei kuitenkaan varmaan aina onnistuisi ja pullojen kokonaishinta saattaisi olla paljonkin yli tuon summan. Täyttöpullon ostossa säästö on mielestäni todella huomattava ja olen kyllä ollut tyytyväinen tuohon isoon pulloon. Siitä on helppo kaataa pienempiin ja tuote on säilynyt erinomaisena.

Mites teillä, ostatteko pikakuivattajanne pieninä pulloina, vai suositteko tällaisia isoja täyttöpakkauksia? Lasketteko te edes paljonko teillä menee rahaa pikakuivattajaan ja paljonko sitä käytätte?

22 kommenttia:

  1. Aika kannattava ostos! Ja huikeaa miten riittävää tavaraa:) mua pelottaisi todellakin että tavara jämähtää pulloon ennen aikojaan ja kaiken lisäksi kyllästyn tiettyyn päällyslakkaam tai koen ne epäkelvoiksi muutamassa kuukaudessa.. Osa toimii aina aluksi ja sitten ei toimikkaan niinkuin haluaisi.. Kutistelee reunoilta yms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mustakin! :D Ei tuossa pullossa ainakaan vielä näy minkäänlaisia jämähtämisen merkkejä, todella juoksevaa tavaraa edelleen. Mullakin taisi joskus tämä kutistella reunoista, mutta ei enää. Voi olla, että lakkaustyyli on vähän muuttunut että se vaikuttaa asiaan tai jotan. :)

      Poista
  2. Siis. Miten järjetön ero tuossa täyttöpullon ja pikkupullojen hinnassa! Onko tää nyt sit pikakuivattajista paras? (Ei varmaan. Ostit ison pullon vaan kostoksi.) Suattapi olla, että kun nykyisestä aika jättää, ostan kokeiluun yhden tällaisen. Pienen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, näissä on tosi iso ero! Hyvä kysymys että onko tämä nyt paras. :D Mulle tämä on, koska tämä kuivattaa nopeasti, pinta on tosi kiiltävä, enkä saa leimoja leviämään tällä pikakuivattajalla. Tiedän kuitenkin monia alan harrastajia, jotka ei tästä tykkää. Eli kokeilemalla se oma löytyy, mulle se toistaiseksi on tämä. Ainakin siis vielä kahdeksi vuodeksi. :)

      Poista
  3. Voi kun HK Girlistäkin olisi tällainen täyttöpullo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös noista kuitenkin jonkinlaisia täyttöpulloja ole olemassa?

      Poista
  4. En ehkä uskalla enää ostaa täyttiksiä kun mulle käy niin että osa jää käyttämättä ihastuttuani johonkin toiseen tuotteeseen:P Pitäisi löytää Se Oikea josta ei voi luopua. Poshe on muuten vielä kokeilematta ja taidan tilata pikkupullon testattavaksi. HK Girl on alkanut muutaman pullon käytön jälkeen kutistaa lakkauksia:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! Kyllä mun tekis myös välillä kokeilla jotain muuta, mutta mä tuun toimeen tän kanssa sen verran hyvin, että uskoisin käyttäväni tän ihan loppuun asti. Joskus tuntuu, että ne lakkaustavatkin muuttuu sen verran, että sitä oikeaa ei välttämättä löydä. Se on voinut jo osua kohdalle, mutta silloin se ei tuntunut oikealle. :D Mäkin haluaisin kokeilla tuota HK Girliä, mutta en viitsi kyllä yhtä pulloa testiin ostaa. :)

      Poista
    2. Kävin tuumasta toimeen ja tilasin Poshen :)

      Poista
    3. Toivotaan, että Poshe sopii sulle. Muistaakseni pidit joskus aiemmin INM:n pikakuivattajasta kun se mulle oli liian ohutta. Mutta eipä sitä tiedä ennen kuin kokeilee. :D

      Poista
  5. Mä oon kanssa miettinyt täyttöpullon ostamista, sitten kun joskus löydän sen mulle sopivan pikakuivattajan :D Ootko sä ihan vaa kaatanut tuosta pikkupulloon, vai onko sulla jotain apuvälineitä siinä touhussa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se pidemmän päälle kannattaa, kunhan tosiaan löytää sen oikean itselle. :) Aluksi käytin sellaista pientä suppiloa, mutta en sitten jaksanut enää puhdistaa sitä ja kaadankin nykyään ihan suoraan. Se kun on sen verran jämäkkää niin sen saa helposti norona ulos isosta pullosta kun varovasti kaataa. :)

      Poista
  6. Mä käytän aina pikakuivattajaa ja joskus ostin ison Sechen täyttöpullon, en ole vieläkään saanut sitä kulutettua ja olen tosi tyytyväinen ollut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka pikaisesti katsottuna ajattelee, että kyllähän sitä tuollaisen pullon aika nopeasti käyttää, mutta kyllä se vaan on melko riittoisaa tavaraa! :D

      Poista
  7. Mä kanssa emmin ennen kun ostin Sechen täyttöpullon joskus keväällä, mutta nyt ei harmita yhtään. Ajattelin kanssa, että jaksanko sitoutua siihen pitkäksi aikaa (okei, ei tolla mun jutulla ole edes kokoa kuin 118ml eli yks neljäsosa sun pullosta), mutta ajattelin, että palattuani aina jokaisen kokeilun jälkeen takaisin secheen, kannattaa tuo ostos kyllä.

    Mun mielestä pikakuivattajan ostaminen on aina muutenkin todella ärsyttävää, kun olisi aina niin paljon värilakkahimotuksia, joten tuo olemassaoleva pullo riittää mulla varmasti vielä pitkälle. Ja kun tuntui, että pikakuivattajaa ei ikinä muistanut tilata lisää tarpeeksi ajoissa ja monet lakkaukset meni pilalle kun piti pullonpohjia kaapia lakkausten päälle, joten nyt on kätevää kun voi vaan laatikosta kaataa lisää tavaraa pikkupulloihin heti kun on tarvetta.

    Tuo Seche ei taida ihan yhtä suurta hinnallista säästöä tuoda kuin Poshe, mutta omassa täyttöpakkauksessa oli pieni sechepullo + tuo isompi, joten laskin, että noin 9,5 pullollista pikakuivattajaa sain alle 20 eurolla posteineen, joten hintaa yhdelle pullolle jää vajaat pari euroa. Ei paha hinta hyvästä pikakuivattajasta joka oikeasti omille kynsilleni toimii :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sehän se juuri oli ärsyttävää, kun oli ehkä 1 pieni pullo jäljellä ja ei ollut tilannut vielä uutta. Paniikki iskee siinä vaiheessa kun pullon pohjat puuroutuivat ja lakkaukset ei onnistu. :)

      Muistelisin, että Posheakin sai pienemmissä täyttöpulloissa kuin tämä, minkä itse ostin. Tämä kuitenkin oli sillä hetkellä se järkevin ostos ja sitä oli saatavilla, joten ostin heti kerralla ison pullon. :D

      Mä käytin aikoinaan Secheä muutaman pullon verran, mutta Poshen löydettyäni siirryin kokonaan siihen. Tulen sen kanssa niin hyvin toimeen kun leimailen paljon. :)

      Poista
  8. Itselläni on HK Girl käytössä mutta näillä raatelukynsillä sen kulutus on kasvanut eksponentiaalisesti. HK Girlin täyttöpullo on vain 60ml kokoinen ja maksaa 47€. Ei hirveästi houkuttele. Pitäisköhän sitä kokeilla Poshea? Jotenkin geelikynsissä ei ole ollut mitään kutistumisongelmia, mikä oli Sechen kanssa luonnonkynsillä iso ongelma. Ehkä tähän pintaan tarttuu lakka niin hyvin, ettei se pääse kutistumaan. Toisaalta tämä on myös ärsyttävää, koska ei voi käyttää peel off-lakkaa glitterin alla (ei se mihinkään lähde). Nyt on siis vain hakusessa kiiltävä ja nopeasti kuivava lakka, joka kiinnittää niitit ja muut koristeet nätisti kynteen eikä sotke leimoja. Niin, ja edullinen saa olla kanssa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on varmasti ihan totta, sulla on tosi pitkät kynnet tällä hetkellä! :) Ei kyllä houkuttele jos se noinkin paljon maksaa. :O Kannattaahan sitä kokeilla, mutta edelleenkään kaikki ei siitä tykkää, eli ei ainakaan kovin isoa pulloa kannata ostaa kokeiluun. :D
      Mä tulisin varmaan hulluksi jos ei pystyisi peel offia käyttämään, niin paljon se helpottaa kuitenkin glitterien käyttöä. :D
      Mä voin omalta osaltani suositella Poshea, eihän sitä tiedä jos ei kokeile!

      Poista
  9. Mää ostin täyttöpullon samalla ku ostin pikakuivattavaa. Tuota Poshen täyttöpulloa vois harkita kuhan joskus saan tuon Sechen kulutettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa testata kuitenkin ensin pikkupullolla jos tämä merkki ei satu miellyttämäänkään. :)

      Poista
    2. Oon kokeillu Posheaki ja tykkään siitäkin.

      Poista
    3. No hyvä ettei tule sitten ainakaan hutiostosta. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)