torstai 6. marraskuuta 2014

Vähän muuta ja Hoota

Tässä se nyt sitten taas nähdään. Kun menen julkisesti kirjoittamaan olevani ostolakossa joulukuuhun asti, heti mä ostan jotain. Ihastuin Papun kynsiin, joissa oli käytetty OPIn Emotions -lakkaa. Netissä olevat swatchit kyseisestä lakasta eivät kerro kyllä koko totuutta, sillä niiden perusteella en olisi tätä ikinä ostanut. Kuitenkin Papun kynsissä se näytti niin hurjan kauniilta, että mun oli pakko tilata tuo itsellekin. Ja se on oikeasti todella upea. <3

Tilasin lakan uudesta verkkokaupasta Blusher.fi. Mikä tästä kaupasta tekee erikoisen on se, että sieltä ei tule tilaukseen ollenkaan postikuluja. Sopii mulle paremmin kuin hyvin! Avajaistarjouksessa kaikki lakat olivat vielä -20% alennuksessa, joten OPIlle jäi hintaa vähän reilun kympin. En varmaan muuten olisi tilannut, mutta tarvitsin kipeästi kynsinauhaöljyä, joten otin sille kaveriksi tuon Emotionsin. Ja joo, olisihan sen muutaman euron halvemmalla saanut ebaysta, mutta on kiva välillä tukea suomalaisia yrityksiä jos siihen on mahdollisuus.

Kaikki ei kuitenkaan sujunut ongelmitta, sillä kun sain todella kauniin paketin käsiini, ensimmäisenä leijui ikävä kynsilakan tuoksu kohti nenääni. Kyllä. Harmikseni lakka oli hajonnut paketissa. 


Otin yhteyttä asiakaspalveluun ja sain todella hyvää palvelua. Minulle luvattiin lähettää uusi lakka ja sain vielä ilokseni valita toisen OPIn lakan hyvitykseksi mukaan. Kuinka mahtavaa! Valitsin OPIn Kiss Me at Midnight -tekstuurilakan. Tämän uutisen kuultuani hymyilin koko loppupäivän, vaikka aamupäivästä pitikin hoidella asioita, jotka saa mut nykyään aina pahalle päälle! :D Lakat saapuivat minulle heti seuraavana päivänä yhtä kauniissa paketissa kuin edellisetkin. Ah! Kaupassa näkyy edelleen jatkuvan avajaistarjoukset, joten jos teitä kiinnostaa niin käykää ihmeessä kurkistamassa. Ja minä en tosiaan hyödy tästä yhtään mitenkään, olin vain niin supertyytyväinen että pakko jakaa teillekin. :D


Sitten tämänkertaisiin lakkauksiin. Aakkoshaaste jatkuu H -kirjaimella. Mä yritän valita näitä lakkoja näköjään niin, että noukin ne, joita olen käyttänyt todella kauan sitten. Tuleepa näitäkin käytettyä. :) 

Lumenen Hazy Beach on ollut kynsilläni viimeksi kesäkuussa 2012, eli onhan tuosta jo hetki aikaa. :D Tuota lakkaa on kaikissa kynsissä pohjalla. Peukalo, etusormi ja pikkurilli ovat ilman koristeluja. Löysin h:lla alkavan toisenkin lakan tähän lakkaukseen, eli valkokultahippulakan Ninja Polish He Went to Jarred ja se päätyi keskisormeen. Nimettömässä on musta ja valkoinen leima laatasta BM-509.  Kuvion pitäisi esittää myrskyävää merta, mutta mä leimasin sen mustalla väärinpäin, joten eihän se näytä oikein miltään. Lisäsin sitten valkoisenkin väärinpäin, niin nyt ne näyttävät yhdessä ei yhtään miltään. :D


Itse pidän todella paljon tuosta lakan väristä, mutta edelleen tällaiset sävyt eivät tällä hetkellä sytytä kynnellä. Höh sanon minä. Mutta lakasta en aio luopua, sillä innostus näihin varmasti palautuu kunhan kaikki planeetat ovat oikeassa asennossa. :D Lakkaus ei siis ollut kuin vuorokauden kynsillä, jonka jälkeen se vaihtui paljon mieluisampaan lakkaukseen.

Käytetyt lakat:

Lumene Hazy Beach, Ninja Polish He Went To Jarred, Konad musta ja valkoinen

20 kommenttia:

  1. Ooh mikä laatta, tarvitsen tuon! Heti pitää mennä tsekkaamaan Bundlen sivuja! Ja tuo Lumene, ai että mun lempivärejä! Aivan ihanat kynnet, tykkään tykkään tykkään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tämä setti ei maksa kovin paljon. :D Mä en oikein ymmärrä mikä mulla tökki, aikaisemmin pidin tästä lakasta kynsillä tosi paljon. :O Kiitos! :)

      Poista
  2. Mulla on ollut tuo Emotions, mutta se ei kuitenkaan ollut mun tyylinen lakka, joten kiertoon meni :) Mutta onneksi lakkoja on niin montaa erilaista kuin lakkaajia, seuraavaksi tulossa kokeiluun Kikon musta tekstuurilakka :D Kiva kuulla positiivista palautetta tuosta uudesta kaupastakin, vähän olen itsekin tuotteita silmäillyt, mutten vielä ole tullut mitään ostaneeksi :) Ja kynnet ovat kauniit, vaikka itsellekään tuo sininen ei ole se ihanin sävy ;) Omaa valkokultahippulakkaakin pitäisi muistaa käyttää, se on nätti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on just tällä hetkellä tuo Emotions kynsillä ja on se vaan mun mieleen! <3 Juuri pari päivää sitten kaverin kanssa puhuttiin näistä lakoista taas, että toisen roska on toisen aarre. :D Kiitos!

      Poista
  3. Tykkään pöljänä tästä lakkauksesta! <3 Tuo Lumenen lakka on just ihanan värinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Harmi kun se ei tällä kertaa istunut mun kynsille. Pitää kokeilla myöhemmin uudelleen, kun kuitenkin väristä pidän. :)

      Poista
  4. Voih, onneksi sait uuden tilalle! :) Kynnet on todella kauniit. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Itku meinasi tulla kun löysin rikkoontuneen lakan. :D
      Kiitos!

      Poista
  5. Todella hyvää asiakaspalvelua! Nettikaupoista ostellessa se onkin kaiken aa ja oo :) Jälleen kerran todella kauniit kynnet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä samaa mieltä! :)
      Kiitos!

      Poista
  6. Kiva, että LivBox -tiimiläiset avasivat verkkokaupan :) Hassua kyllä, vaikka kiinnostus kynsilakkoihin on kauneusprofiilissa täysillä, niin minä en saanut sähköpostia asiasta, mutta onneksi sain kuulla muualta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Ihmeen hiljaa tästä ollaan mun mielestä oltu muutenkin. :D

      Poista
  7. Kivat kynnet ja blusherilla varmasti hyvä palvelu koska livboxilaisethan sitä pyörittää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, niinhän ne tätä pyörittää. Mä en ole niin hirvittävästi asioinut LivBoxin asiakaspalvelun kanssa, joten siitä ei ole kokemusta. Mutta ilmeisesti toiminut erinomaisesti jo aikaisemminkin. :)

      Poista
  8. Kiitti vinkistä, lompakkoni kiittää myös. :) Aivan mahtava tuo tuplaleima, vaikka en siinä merta näekään. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, ole hyvä! :D En mäkään siinä merta näe, ehkä jos se leima olisi toisinpäin niin se auttaisi. :D :D

      Poista
  9. Onhan vaan jälleen niin kauniit lakkaukset! ^.^

    VastaaPoista
  10. Aivan ihanat kynnet! Mutta voi Emotions-parkaa :( Onneksi saat uuden tilalle, kaverin kera!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Onneksi tosiaan sain uuden ja se on kyllä aivan ihana! <3

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)