maanantai 2. toukokuuta 2016

Huhtikuun ostosyhteenveto

Inhottaa kirjoittaa kiireestä, mutta se nyt vaan liittyy olennaisesti tähän postaukseen. :) Musta tuntuu, että en ole yksin kiireen keskellä, hirvittävän monessa blogissa on postaustahti hiljentynyt tai loppunut kokonaan. Itse kuitenkin haluaisin pitää blogin aktiivisena, jos se ei onnistu, niin mielummin lopetan kokonaan. Mutta en siis ole lopettamassa, vaan postauksia on kyllä tulollaan. ;) Tuo kiire on vain vaikuttanut omalta osaltaan mun ostokäyttäytymiseen.

Huhtikuun puoleenväliin mennessä mulla ei ollut ehtinyt käydä edes mielessä uudet ostokset. Loppukuu mulla oli älyttömän kiireinen, mä tein töitä viikonloppuisin ja iltoisinkin. Nyt viime lauantainkin istuin koneella tekemässä töitä.  Eli tuosta syystä mä en yksinkertaisesti ole ehtinyt surffata mitään kivaa. :D 

Onneksi mua kuitenkin muistettiin huhtikuussa BPS:n paketilla. Paketti sisälsi yhden leimasimen, yhden laatan ja niittejä. Latan ja leimasimen olenkin esitellyt, niitit ovat vielä testaamatta, mutta testaan kyllä nekin. Niitit oli musta hirmu kivoja kun ovat niin pieniä. :)

Myös AVON lähetti mulle kivaa täytenä yllärinä. Näistä onkin tulossa enemmän juttua seuraavassa postauksessa. :)

Kyllä mulle siis kotiutui kynsikamaa, mutta en vain itse ehtinyt ostaa mitään. 

Töissä riittää superkiire vielä viikon verran, sen jälkeen on enää pelkkä kiire. :D Käytännössä se tarkoittaa, että mun ei enää pitäisi tehdä töitä kotonakin, vaan pelkästään töissä. Mutta sen nyt sitten taas näkee. Toivottavasti ehdin kuitenkin paremmin perehtyä siihen mitä ihanuuksia voisi itselleen hankkia. 

Huhtikuusta tuli siis ihan vahingossa nollakuukausi ostosten suhteen, mutta hyvähän se on välillä näinkin. Ihan yllätyin itsekin. Nyt voi sitten hyvällä omallatunnolla ostaa paljon seuraavassa kuussa! :D

 Miten teillä meni? Onko teistäkin moni blogi hiljentynyt kiireen keskellä? :)

8 kommenttia:

  1. Mä ymmärrän kyllä kiireen, mutta on kurjaa, että niin moni blogi on hiljentynyt tai lopettanut ilmoittamatta. Hauskaa, että sulla on intoa jatkaa :)

    Mulla oli ostosten suhteen tosi hiljaista pitkän aikaa, mutta viime aikoina olen innostunut tilailemaan uusia leimauslaattoja ja muutamia kynsilakkojakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, moni on vain hiljentynyt, ilman mitään ilmoitusta lopettamisesta. :/

      Mulla myös nuo leimauslaatat kiinnostaisi, ihan kuin ei nämä nykyiset riitä.. :D

      Poista
  2. Mie tuossa viikko sitten poistin lukulistalta varmaan 10-15 blogia, joilla oli viime vuodesta asti ollut hiljaiseloa, osa osoitteista oli suljettu tai muuten vaan kadonneet :/ Olisi kyllä kiva jos edes jollain tavalla ilmoitettaisiin lopettamisesta.

    On vaikea saada ainakin minun suunnalla porukkaa edes miitteihin, kun suurin osa on lopettanut/ei niin paljoa enää kiinnosta. Ennen tuli heittämällä se 15 tai ylikin ilmoittautunutta, nyt on jo nihkeää saada se 8-10 henkilöä kasaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin oon poistellut passiivisia blogjea lukulistalta, turhaapa niitä siellä pitää. Joo, helpompaa olis jos ilmotettaisiin suoraan lopettamisesta, mutta yleensähän se vaan jää sitten tekemättä.

      Selvästi on kyllä hiipumista havaittavissa tässä harrastuksessa, ainakin bloggaaminen on vähentynyt paljon.

      Poista
  3. Mäki on ollu pari kk vähän vaisusti mutta nyt riittää taas elämöintiä blogiin asti. Tosi kiva että olet yhä täällä ja kiljut jotain kiireessäkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiirettä kyllä on riittänyt, mutta mä kiljun täällä vielä ainakin toistaiseksi! :D

      Poista
  4. Täällä myös nollasaldo, ellei bps:sta saapunutta testipakettia lasketa! Työharjoittelu alkoi, joten 10h päivien jälkeen ei ole hirveästi inspiraatiota värkätä kynsiä saatikka raapustaa blogia, mutta eiköhän tämä tästä kun rytmiin tottuu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mullakin on työpäivät välillä venyneet 12 tuntiin tai ylikin, joten eipä siinä hirvittävästi ehdi blogiin raapustaa.
      Mä toivon, että oma työtahti helpottaa vähän jo ensi viikolla, onneksi on ollut postauksia jemmassa tähän asti! :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)