perjantai 13. toukokuuta 2016

F.U.N Lacquer Prima Donna

Olen pidemmän aikaa ihastellut F.U.N Lacquerin lakkoja, niitä kauniita kuvia ja kimallusta. Miljoona kertaa olen aikonut ostaa hopeisen ja kultaisen kimalluksen näistä. Edellistä kimppatilausta tehdessä mulla oli kaksi DaLen himotusta jo valittuna, mutta vielä piti valita yksi lisää. Mietin mikä FUNin lakka voisi päätyä luokseni asumaan. Prima Donna huuteli nimeäni ja päätin aloittaa yhteisen taipaleemme lakkamerkin kanssa tuosta lakasta.

Ostaessani lakkaa ajattelin, että tämän lakan pitäisi olla tosi tosi tosi upea ja teen sille oman postauksen kun se on kynsillä. Noh, teen siitä oman postauksen, mutta ihan eri syystä. 

En tiedä johtuiko se siitä, että käytin lakkaa kynsillä yhdessä epäonnistuneessa lakkauksessa, eikä se lakkaus päätynyt edes blogiin asti. Vai kenties siitä, että mun odotukset oli järjettömän korkealla. Mun kohdallani kävi näin, mä petyin. 

Olin kuvitellut, että nämä FUNin lakat kimaltavat jotenkin erityisen kauniisti, mutta mun silmään näin ei ollut. Ne kimaltavat joo, mutta halvemmillakin lakoillani on samanlaisia ominaisuuksia. 



Lakkasin aksenttikynsiin kolme kerrosta lakkaa ja olin ihan että jaa, tässäkö tämä nyt sitten oli?



Heikko peittävyys (se ei kyllä yleensä haittaa) ja röpelöinen pinta jäivät kaivamaan mieltä kun lakka ei kimaltanutkaan mun silmään tarpeeksi. 

En tiedä oliko epäonnistunut lakkaus syy tämän lakan hyljeksintään vai ei. Mä luulen, että mun pitää ottaa uusintaottelu tän lakan kanssa ja päättää pidänkö sen. Tällä hetkellä fiilis on se, että en tee sillä mitään. 



Tämän lakan perusteella mulle ei tullut tähän lakkamerkkiin sellaista fiilistä kuin esimerkiksi Glam Polishin lakkoihin. Ne ovat kaikki olleet tosi hyviä ja niitä haluaa koko ajan vain lisää. Tämän kohdalla tuli fiilis, että mua on vähän huijattu, jos näin nyt voidaan sanoa. :D

Mitä mieltä te olette näistä FUNin lakoista? Niin kuin oikeasti? :D Kannattaako mun edes miettiä muita lakkoja, jos mä en tästä pitänyt? 

28 kommenttia:

  1. FUNin lakat ovat kauneimpia glittereitä mitä omistan ❤️ kimallus on niin hienojakoista ja kunnolla kimaltavaa, ihan henkeäsalpaavaa. Aina kun on FUNia kynsillä, en saa katsetta irti ja pidän kynsiä monta päivää. Olen kokeillut monia merkkejä mutta en ole yhtä hienoihin lakkoihin törmännyt. Mulla ei ole Prima Donnaa joten en osaa kommentoida sitä. Osa FUNeista peittää yksin, osaa kannattaa käyttää toisen lakan päällä.
    Joskus käy itsellekin että inhoaa jotain lakkaa epäonnistuneiden kynsien takia. Yritä siis vielä kerran, älä luovuta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en kokenut tästä lakasta mitenkään erityistä kimallusta, sehän tässä ihmetyttääkin! :D Täytyy ottaa uusiksi tämän lakan kanssa, en halua luovuttaa sitä eteenpäin, jos se harmistus olikin kiinni vain lakkauksesta. :D

      Poista
  2. Mun on paha sanoa merkistä yleisesti mitään, koska omistan vain yhden lakan. Mun mielestä hintataso on jo niin kova, että jos en olis voittanu lakkaa arvonnasta, en olis varmaan vieläkään hankkinu yhtään FUNia. Happy Endings kuitenki peittää hyvin ja levittyy tasasesti - ja on muutenkin mun mieleen, mut mun mielestä näistä silti ehkä vähän hypetetään liikaa. Pullossa lakat näyttää tosi moniulotteisilta, mut aina se kaikki moniulotteisuus ei siirry kynsille asti, minkä oon lukenu muutamasta paikasta ja todennu lakkani kohdalla myös.
    Sen kultaisen Kingin oon nähny livenä Sigin kynsillä, ja se näyttää kyllä ostamisen arvoiselta! Muuten oon sitä mieltä, että hyvää saa halvemmallakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hintataso on kyllä kova, ei siitä pääse mihinkään. Ehkä pitäisi kokeilla jotain muutakin, jotain sellaista missä ei ole kirkas pohja. Saa nähdä miten käy, voi olla että on pakko ostaa vielä joku testiin! :D

      Poista
    2. Komppaan Annia ! Pullossa ihania, kynsillä laimeita. Riippuu tosin lakasta melko paljon.

      Poista
    3. Kiitos kommentista! :)

      Poista
  3. F.U.N lakat on nättejä, mutta itsekin luovuin kaikista tuon peittävyyden vuoksi :/ Edullisemminkin saa kimallusta ostettua.

    Odotin hyvää peittävyyttä, kun moni bloggaaja niitä ylisti, mutta ei ne miun kynsiä ikinä peittänyt kolmellakaan kerroksella. Illuusio kyllä tuli hopeisia (esim. Pay Day) lakkoja käyttäessä, mutta itse kuitenkin näki koko ajan selvästi ne oman kynnet rajat :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kestän huonon peittävyyden, jos lakassa muuten on sitä jotain. :D

      Mutta ymmärrän ton sun pointin ihan täysin. :)

      Poista
  4. Funin nuista microglitter lakoista saa enempi irti kun töpöttelee sienellä kynnelle, jää glitteriä enempi(parempi peittävyys) ja tasaisempi pinta. Mutta juu, ei ne kaikki ole ehkä juuri sellaista mitä odottaisi, itsekin tosi nirsosti valikoin mitä niistä ostaa. Nuo glitterimäisemmät kun eivät niin kovasti iske.
    Auttaisiko joku pohjalla oleva lakka vähän? Tulisi ehkä se kimalle paremmin esille. Niin ja auringonpaisteeseen katselemaan, kyllä se siitä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kiitos vinkistä, tota täytyykin kokeilla seuraavalla kerralla. :)
      Silloin ei kyllä paistanut aurinko kun tuota kokeilin, ehkä se vika oli sitten siinä! :D

      Poista
  5. Itsellä on ollut yhteensä kolme FUNin lakkaa: kulta, hopea ja vaalea lila. Viimeisen myin juuri pois, koska se ei tosiaan ollut niiiiin spesiaali, että olisi kannattanut pitää. Kultainen ja hopea saavat jäädä kokoelmaan, koska ne ovat kuitenkin perusjärkevät glitterit säilyttää. Mutta FUNin lakkoja en kyllä niiden "erikoislaatuisuuden" vuoksi pitäisi, ihan samanlaisia glittereitä on muillakin merkeillä. Onneksi omat FUNit olen aikanaan ostanut järkevällä hinnalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kultaista ja hopeista mäkin juuri himoitsen, niitä nyt ei vain silloin sattunut olemaan varastossa. Mulla kuitenkin on Viva La Divan hopeinen ja kultainen glitter, ne on aika kimaltavat myös, joten mietin kannattaako mun edes ostaa noita Funin vastaavia. :)

      Poista
  6. FUNin lakat on ihan älyttömän hienoja! Mulla on myös tää Prima Donna ja se oli kyllä melkoinen pettymys niiden muiden jälkeen :/ Se ei kimalla yhtään niin paljoa kuin muut. Puhelimen taskulampulla kyllä saa sen kimalluksen sieltä esiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, no tämä oli se tieto mitä kaipasin! Kiitos paljon! :D

      Poista
  7. Hmh, lakkapettymykset on aina pahoja, varsinkin kun odottaa lakalta paljon. Mulla on 8 Funia, mutta suurimmilta osin multichromeja ja holoja.

    Kimalluksena taitaa olla Pay Dayn-holoversio ja 24 Karat Diamond niin ikään holona. Holoisuus lisää näihin kimallusta lisää, mutta ei nää ole keksinyt pyörää uudelleen kimalluksessa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua ei ne multichromet niin kiinnosta, holot kylläkin. :)
      Ehkä mä vielä ostan näitä lisää, ehkä! :D

      Poista
  8. Mulla on 2 FUNia, ekan ostin vähän ajatuksella et sellanen on "pakko" olla ;) Ja onhan se kaunis (Storm). Toisen sain rakkaalta ystävältä kun olin pohtinut, että ostaako vai ei :)
    Onhan noi molemmat ihania, ja Moonlight Nocture peittää mielestäni jopa yhdellä. Muttei noi nyt mitenkään over to top oo kummatkaan.. Etenkään hintaansa nähden.. Joten ymmärrän kyllä mitä tarkoitat. Mutta kuten muutkin sanoi, anna vielä toinen mahdollisuus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Ehkä mun on tosiaan pakko vielä antaa toinen mahdollisuus tälle lakalle. :)

      Poista
  9. Mulla oli ihan samat fiilikset FUNin Stormin kanssa. Promokuvissa ja muiden blogien kuvissa näytti upealta, mutta omilla kynsillä ei miltään. Lakka oli vielä Limited Edition- kokoelmasta joten pettymys oli suuri.. Tuolla laatikossa se vielä majailee ja pariviikkoa sitten oli kynsilläkin mutta meh..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kyllä pitäisi ottaa mitään suuria odotuksia jonkun tietyn lakan suhteen, se pettymys on varmaan sitten paljon suurempi kun ei se vastaakaan sitä mitä ajatteli...

      Poista
  10. Hmm, itellä on ihan muutama FUN lakka ja olen melko tarkkaan kytännyt ne blogeista ennen ostopäätöstä. Esim. sininen holo Starry Night of the Summer on yksi kauneimmista ja laadukkaammista lakoista joita omistan. Samoin King on super ihana kullan kimallus. Noin muuten merkkinä se ei ole suosikkini vaan esim. Picture Polishin lakat ovat omasta mielestäni lähes kaikki ihania sekä laadukkaita, ainakin ne jotka itse omistan. :) ois ollut kiva nähdä tämä "kammotus" sun kynsillä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PP:t on kyllä olleet laadukkaita pääsääntöisesti, kuten nuo Glamitkin jotka omistan. Tämän yhden perusteella on kyllä vaikea sanoa mitään FUNeista, ehkä pakko ostaa sitten lisää testiin. :D :D Kyllä tämä vielä kynsille päätyy ja blogiin asti, otan sen tavoitteeksi! :D

      Poista
  11. Hmm... F.U.N lakkojen kaikki koostumukset eivät ole keskenään samanlaisia, Prima Donna ei käsittääkseni kuulu niihin peittäviin tapauksiin, vaan on kai olevinaan tuollainen "holo-topper." Suosittelen antamaan F.U.N:illa vielä toisen mahdollisuuden, esimerkiksi Philia (H) on yksi omista suosikeistani. Myös viime kesäjulkaisun kuusikko on käsittääkseni kaikki peittäviä ja niistä muun muassa Seductive Marmalade on aivan ihana!

    Glam Polish on munkin mielestä ikään kuin rinnakkaismerkki F.U.N:ille; oon tullut itsekin vertailleeksi merkkejä keskenään mutta mun silmissä F.U.N Lacquer on kuitenkin kiinnostavampi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, en mä olettanut että se peittävä on, mutta se vaan alkoi sitten enemmän kismittämään kun lakka ei kimaltanut tarpeeksi. :D Täytyy kyllä antaa se uusi mahdollisuus ennen lopullista tuomiota. :D

      Mun silmään FUNit on kyllä kiinnostavia, mutta ei ehkä niin paljon kuin Glamit. :D

      Poista
  12. Mulla on mm. Prima Donnasta holoversio ja siita kylla tykkaan, jotkut holottomat FUNit on mullekin olleet pettymyksia. Nykyaan mietin tarkkaan etta onko joku FUN hankkimisen arvoinen, ja harkitsen jopa joidenkin myymista, joka on mulle hyvin harvinaista. Glamit on enemman munkin mieleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, eli ei ainakaan holottomia kannata hankkia jos lisää ostan. :) Glameissa on tälläkin hetkellä muutama himotuksen kohde, FUNeista en oikein ole vielä päättänyt. :D

      Poista
  13. Mulla on tää Prima Donna (ja pari muuta FUNia) ja ite tykkään tästä kyl hirmuisen paljon eikä mulla ollut kimallusvajeitakaan tän suhteen! :D Ja tuota Dianan vinkkaamaa keinoa, että sienellä töpöttelee tokan kerroksen, niin sitä suosittelen minäkin, peittää paljon paremmin sillä tavalla. Ainoa mikä Prima Donnassa jäi itelle "vajaaksi" oli sen väri, joka ei kynsillä ollut yhtään niin selkeä kuin pullossa ja monissa swatcheissa mitä olin nähnyt.

    Tässä on mun lyhkäinen postaus, jossa on Prima Donnaa kynsillä: http://barelynails.blogspot.fi/2016/04/just-quick-update.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jooh, se väri ei kyllä tullut niin voimakkaasti esiin, mitä olisi luullut. Mä oon laittanut tän uudelleen kynsille ja viihdyinkin niissä kynsissä viikon verran. Postausta siitä tulee sitten joskus ensi viikolla. :) Yksi uusi FUNi on tulossa postissa, katsotaan miten sen kanssa käy. :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)