keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Ei sen näin pitänyt mennä

Mulla oli jälleen kerran hyvä idea lakkauksiin, toteutus taas sitten ontui. Olin lukenut Tintin blogista A England Wuthering Heightsin leimaavan kuin unelma, joten päätin kokeilla tätä ihanuutta siihen tarkoitukseen. Kuinkas sitten kävikään? 

Lakkasin pohjat Ginan valkoisella ja valitsin leimauslaataksi Überchic 4-02. Tuo kiva kuvio tuossa keskikohdilla. Näyttää aika kivalta.


No eihän se onnistunut alkuunkaan! Mä en tiedä miksi mä jatkoin tätä loppuun asti, vaikka lopputulos ei ollutkaan toivotunlainen... Näin käy valitettavan usein. :D 


Leimat levisivät ja lopputulos on suttuinen, leimoissa näkyy selvästi se, että joissakin kohdissa on paljon enemmän lakkaa kuin toisissa. Ei ei ei. En voinut jättää näitä kynsille, vaan poistin lakkauksen ja laitoin Wuthering Heightsin yksinään kynsille. Se ei peittänyt ainakaan omia kynsiäni yhdellä kerroksella, vaan vaati kaksi kerrosta. Olen kuitenkin nähnyt jo monessa blogissa onnistuneita leimauksia tällä lakalla, joten vika täytyi olla kuviossa.

Onko teillä tätä lakkaa ja onko se teillä yhden kerroksen lakka? Lakka on kuitenkin todella helppo levittää ja äärettömän kaunis, joten ei se hutiostoskaan ole ollut. :) 

Käytetyt tuotteet:
  • Essie First Base
  • Gina Tricot White (x2)
  • Pikakuivattaja Poshe Super-Fast Drying Top Coat
  • Leimauslaatta Überchic 4-02
  • Leimojen päällä NPB Digital Flash




18 kommenttia:

  1. Ei ole tätä lakkaa. Mutta ihan hyvältä nämä kynnet näyttävät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo lakka on kyllä tosi kaunis! Kiitos! :)

      Poista
  2. Mulle tää lakka on vasta matkalla. Pitääpä muistaa testata sitä leimauksiin. Emmä kyllä näe noissa kynsissä mitään vikaa :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin aion ottaa uusiksi jossakin vaiheessa, mutta vaihdan vaan kuviota. :D

      Poista
  3. No voi himputti ettei WH leimannut kunnolla! Lakkaus on kyllä mun mielestä hieno. Sun leimausjälki on aina ihan täydellistä, joten ymmärrän jos kismittää kun leimaus ei olekaan niin siisti ja tarkkarajainen kuin aina muulloin. Kun viimeksi käytin WH:a niin lakkasin sitä kyllä kaksi kerrosta mutta blogissani väitin että yksikin riittäisi. Täytyypä testata lakkaa pian uudestaan, jotta totuus selviää :).

    Toivottavasti saat tämän lakan kuitenkin leimaamaan jonkun toisen kuvion kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta! Te muut ootte kuitenkin saaneet niitä tarkkarajaisia leimauksia, mun pitää yrittää kyllä uudelleen toisen kuvion kanssa. :)

      Poista
  4. Mun mielestä nää on aivan ihanat! :)

    VastaaPoista
  5. Tää on kyllä minun mielestä tosi kiva lakkaus :)

    VastaaPoista
  6. Siis mitä! Mun mielestä nää on aivan ihanat ♥ Jotenkin tuo utuinen leimakuvio tekee näistä äärimmäisen ihastuttavat :)

    VastaaPoista
  7. Nää on ihan mielettömän hienot. Semmoset unisen utuiset. <3

    VastaaPoista
  8. Mun mielestä nää on kans tosi kivat :3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)