maanantai 27. huhtikuuta 2015

Ihanainen Sizzle

Tilasimme kaverin kanssa muutaman lakan Pretty Polishilta. En ole aikaisemmin kyseisestä kaupasta tilannut mitään, mutta ensimmäinen ostokokemus oli kyllä positiivinen. Postikuluja kuudelle lakalle tuli vähän alle 6 euroa, joten varmasti tulemme tilaamaan lakkoja jatkossakin. Lakkojen tulo kesti muistaakseni tasan viikon. 

Nyt niistä oli ensimmäisen vuoro päästä kynsille. Picture Polish Sizzle on ollut ostoslistallani älyttömän kauan, mutta nyt vasta sain sen hankittua itselleni. Lakka on ihanan kirkas pinkki, jossa on samanlaisia holohippusia kuin saman merkin monessa muussakin lakassa. Lakka levittyi täydellisesti, mutta peittoon tarvittiin kolme kerrosta.


Lakkasin peukalon, etusormen ja pikkurillin kynnet Sizzlellä. Nimettömässä pohjalla on Lumenen Silver Sand. Keskisormessa pohjalla on Ginan valkoinen, leimat laatasta BP-L004 ja leimoja on väritetty Essencen Bubble Gum-jellylakalla. Lakka ei ollut ihan niin peittävää kuin olisin toivonut, ehkä sinne sekaan voisi nakata muutaman tipan leimauslakkaa (kuten Verieana neuvoi), jotta se olisi aavistuksen peittävämpi ja toimisi paremmin leimojen värityksessä.


Lakkaus oli oikein mieluinen ja sitä tuli tuijoteltua aika paljon. Ainoastaan harmitti tuon jellylakan läpikuultavuus, ei noita värityksiä paljon tuosta näe kyllä.

Käytetyt lakat:


27 kommenttia:

  1. Sizzle on kyllä niin upea ja sähäkkä pinkki :). Ja lakkaus on aivan ihana!

    VastaaPoista
  2. Tosi kauniit kynnet! :) Pitäisi itsekin varmaan pohtia tuon Sizzlen ostamista, ehkä tuota sitten käyttäisi vaikka pinkkejä ei muuten yleensä kamalasti kynsillä näykään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Voihan se olla että pinkkejä tulisi tämän lakan myötä käytettyäkin! :D

      Poista
  3. Ihanaiset on kyllä kaikki kynnet aikä pelkkä Sizzle! Tosi raikas kokonaisuus :). Mä en ikinä malta leimata vain yhtä kynttä vaikka kyllä pitäisi. Paljon kauniimpi kokonaisuus näin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Mulla taas on se, että en nykyään halua leimata kahta kynttä enempää. :D Omilla kynsillä ei enää miellytä jos kaikki on leimattu. :D

      Poista
  4. Huisin kauniit! Täytyypä itekin tilata tuolta kun postarit on noinkin maltilliset. Kiitti vinkistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ole hyvä, itse olin tosi tyytyväinen kyseiseen puljuun! :)

      Poista
  5. Aivan mahtavat ja Sizzle on niin herkullinen. :D
    Btw, puuttuuko tuosta käytetyt kuvasta tuo lakka mikä on nimettömässä? Onko se Opin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Ja vähän olen näköjään lahopää. :'D Se on tuo Lumenen Silver Sand, se lukee kyllä tuolla mutta jostain käsittämättömästä syystä olen unohtanut sen kuvasta pois... :D

      Poista
  6. Wautsiwau. Sähäkkyyttä löytyy kyllä Sizzlestä. :) Kaiketi kokonaisuus on kiva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Tuo on tosi ihana lakka ja se kyllä näkyy kauas! :D

      Poista
  7. Ai miten nätit! :) Olen tilannut Pretty Polishilta ehkä kolme tai neljä kertaa, ja tykkään kovasti. Tosi luotettava kauppa, nopea toimitus ja järkevät hinnat. JA: sieltä saa monesti sellaisiakin PP-lakkoja, jotka on muualta sitkeästi out of stock, koska kysyntä on niin kova :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Me päädyttiin kokeilemaan tuota kauppaa juuri sen vuoksi, ettei kaikkia haluamiamme lakkoja löytynyt muualta. :) Varmasti kyllä tilataan uudellen kunhan saadaan rahat kasaan seuraavaa ostoa varten. :D

      Poista
  8. Mielettömän ihana lakkaus, ihan täydellinen suorastaan. <3

    VastaaPoista
  9. Oo, pitäisköhän Opin Sheer Tintseihinkin lisätä leimalakkaa. :D Aivan ihanat kynnet kyllä muuten, harmi, että jelly oli liian läpinäkyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla jos ne on niin huonosti peittäviä. :) Kiitos! Pitää kokeilla sitä väritippaa tuohon lakkaan jos se siitä sitten tulisi käyttöön useammin.

      Poista
  10. Aivan upea Sizzle! JA kaunis lakkaus muutenkin=)

    VastaaPoista
  11. Oi miksi,miksi en ostanut tuota Lumenen lakkaa. Ja toisekseen sairaan kauniit kynnet. Leuka tippu maahan kun näin nää <3 En kyllä tajunnu et leimoja oli väritetty ennen kun luin, mutta tuijottelukynnet, ehdottomasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Lumene on kyllä must-ostos! :D Kiitos! Mä taidan laittaa sitä leimauslakkaa tonne sekaan, jospa se sitten alkaisi erottumaan. :)

      Poista
  12. Kylläpä se Sizzle näyttää niin nätille, niin nätille... Mun Sizzle ei suostu yhteistyöhön ja ollaan jo kolme kertaa päädytty poistaa lakat. Argh! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä sitä! Sulla on kyllä varmasti joku maanantaipullo jos se ei suostu yhteistyöhön! Mulla ei ollut mitään ongelmaa tämän yksilön kanssa. :D

      Poista
    2. Mä annan sille vielä yhen mahollisuuden ja jos ei sittekkää pelitä, heivaan sen pois! >:(

      Poista
    3. Kannattaa kokeilla paljaalle kynnelle ilman aluslakkaa, josko se auttaisi? Harmi kun se ei sulla toimi, se on niin kaunis.

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)