sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Maailman paras tapa käyttää vähäinen vapaa-aika!

En yleensä kirjoita hirvittävän pitkästi, koska mulla on vaikeuksia kirjoittaa selvää tekstiä. Tässä nyt kuitenkin vähän pidempi vuodatus. Yrittäkää ymmärtää. :)

Muutin vuodenvaihteessa kynsigalleriani kokonaan Pinterestiin. Sieltä löytyy näppärästi kaikki lakkaukseni ja lakkauksen kuvasta pääsee sitä koskevaan postaukseen. Muutamassa saattaa olla virheellinen linkki, joka vie vain etusivulle, mutta korjailen niitä aina kun sellaisen löydän. Pidän siitä, miten Pinterest järjestää kuvat nätisti yhdelle seinälle. Siitä päästäänkin toiseen asiaan...

Olen luonteeltani sellainen ihminen, että kun saan päähäni jotain niin yleensä sitten teen sen mahdollisimman pian loppuun. Jokin aika sitten sain fiksun idean kuvata kaikki lakkapulloni yksittäin sähköiseen muotoon. Normaali ihminen tekisi tämän pidemmän ajan kuluessa, sillä 255 lakan kuvaamiseen ja kuvien käsittelemiseen EI MENE VAIN VÄHÄN AIKAA! Eikä aikaa lyhennä yhtään se, että haluaa ne kaikki Pinterestiin. Eikä myöskään se, että haluaa vielä linkata jokaisen lakan Lakkalistalta Pinterestiin. Löytyy tähän silti ihan järkevä selitys, miksi tein näin. 

Kunhan laskin leikkiä, ei siihen löydy mitään järkevää selitystä! :P Oikea selitys on se, että ne näyttää minusta nätiltä noin. Kuulostaako järkevältä? Ei minustakaan. :D Oikeasti olen käyttänyt tähän turhanpäiväiseen projektiini h*lvetin monta tuntia. Nyt lopen uupuneena olen kuitenkin tyytyväinen että tein tämän. Nyt kun istun koneella ja mietin jonkin lakan nimeä tai väriä, mun ei tarvitse kävellä kymmentä metriä lakkahyllylleni, vaan voin kätevästi tarkistaa asian koneelta! Ihan äärettömän kätevää...  

Siihen mulla ei vielä riittänyt virta, että saisin jotenkin kätevästi nuo Lakkalistan linkit aukeamaan uuteen välilehteen. Kopioin lakkalistan excelistä suoraan ja linkit ovat myös siellä. Voisin tehdä koodin puolelle muutoksen jokaisen linkin kohdalle, mutta joka kerta muuttaessani listaa se pitäisi tehdä uudelleen... 

Mutta ei tästä tämän enempää, voihan se olla, että mun projektista olisi joskus jotain hyötyäkin! :)

Kävin muuten eilen siskon kanssa shoppailemassa, ostin kolme Gina Tricot -lakkaa sekä yhden Flormarin. 


Minty Lavender


Purple Pool


Salt & Pepper


GL01
Ja nämäkin lakat ovat ehtineet jo Pinterestiin saakka. :D Mielipiteitä otetaan vastaan, oliko tämä projekti ehkä maailman turhin vai onko siitä jotain hyötyäkin? :D

18 kommenttia:

  1. No mun mielestä oot käyttäny aikas hyvin!! Toi oli makee. :DDDD Heheee.

    VastaaPoista
  2. Mielettömän urakan oot tehny! Näytti tooooodella hyvältä, seuraan nyt kaikkia sivujasi!
    Ja sainpa sieltä myös inspiksen seuraaviin kynsiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvä että näistä sivuista on sentään jotain hyötyäkin! :D

      Poista
  3. Kynsilakkoihin käytetty aika ei ole koskaan turhaa! :D

    VastaaPoista
  4. Huhhuh, mikä urakka! Mutta tosi kivalta näytti! Mä tykkään notkua Pinterestissä muuten vaan, parin vuoden lakkauksien lisääminen vaan kuulostaa niiiin työläältä :D Saati jos alkas pulloja kuvaamaan... Mutta sain kyllä itsekin inspiksen alkaa ainakin yrittämään laittaa kuvia sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä melkoinen puristus saada kaikki tuonne. Mä tein sen lakkausten lisäämisen vähitellen, se ei niin paha ollut kuin tämä. Mutta kun sen teki niin gallerian päivittäminen nopeutui ja helpottui huomattavasti. :)

      Poista
    2. No mä aloin jo lisäileen omiani, alusta asti (siis vain lakkauksia) :D Ei se niin kamalaa ollutkaan, kun kuvittelin, kun latasin selaimeen sen napin. Vuoden verran jo päätynyt sinne :) Hyvä, kun otit puheeksi, sain vihdoin aikaiseksi!

      Poista
    3. Pikkuhiljaa vaan klikkailee sinne niin se ei ole niin työlästä! :D

      Poista
  5. Äh, tilasin GT:ltä jokin aika sitten jonkun Purple-lakan (ihanaa, en muista nimeä), mutta näyttää hyvin samanlaiselta kuin tuo Pool. Onko tuossa shimmeriä tmv.?

    Itse en Pinterestiä käytä, niin vaikea sanoa mitään, mutta jos sinua hyödyttää, niin ei ole mennyt työ hukkaan! Huomaan joskus itsekin istuvani lattialla lakkatikkujen kanssa ja siirtelen niitä ihan huvikseen :'D Omalla puhelimella en pääse edes FB:n tai muihin sivuihin, vaikka tuossa netti onkin. Pitäisi vaan jaksaa käydä liikkeessä, jos ei ala toimimaan. Meinasin akun ottaa irti, mutta en saa tuota suojakuorta irti o.O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä en nähnyt tässä shimmeriä, mutta tossa ylimmäisessä tais olla.

      Lakkojen plärääminen on parasta laatuaikaa, jota voi viettää! :D

      Poista
  6. Loisto idea! Kiitos, että olet jaksanut nähdä tämän vaivan:o) Ehdotin tätä samaa ystävälleni jo varmaan vuosi sitten, mutta hän ei lämmennyt ajatukselle ja mistäköhän syystä :oD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä vain jos tästä jollekin muullekin on iloa kuin vain pelkästään mulle. :D

      Jännä juttu etteu ystävä lämmennyt ajatukselle! ;)

      Poista
  7. Oi vitsi, ootpas ollu ahkera! :) Mulla oli joskus talvella ajatuksena tehdä kynsigalleria Pinterestiin, mutta se jäi koska en tajunnut miten käytännössä saan sen toimimaan :D Ja sit se jossain vaiheessa vaan unohtui, enkä oo jaksanut selvittää asiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietenkään ei kannata miettiä, mitä järkevää olisin saanut aikaiseksi tähän käytetyn ajan sijaan. :D

      Mulla on tuolla vain välilehti, joka on suoraan linkki pinterestin seinälle. Sitten pinnaukset on tehty kyseiseen postaukseen suoraan niin sieltä Pinterestistäkin se tulee sitten oikeaan postaukseen kun lähde on oikein. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)