tiistai 18. maaliskuuta 2014

Töskäilyä ja kynsiä

Olen nyt vihdoin saanut aikaiseksi järjestettyä tunnisteita uudelleen. Eihän se ole ollut työn alla kuin reilun vuoden... :D Vielä siinä on tekemistä, mutta nyt se on jo parempi. Jos joku ehti huomata uuden (vanhan) postauksen jostakin kesäkynsistä, niin mulla ei ole hajuakaan miksi se vanha postaus tuli näkyyviin. :D Ilmeisesti olen onnistunut muuttamaan päivämäärää (mitä en omasta mielestäni ole tehnyt) tai jotain muuta mystistä. Nyt se on kuitenkin poistettu näkyvistä. Tunnisteiden muokkaus jatkuu, joten älkää ihmetelkö jos töskäilen täällä. :P
 
Takaisin kynsiin: China Glazen OMG a UFO lakka oli unohtunut ihan täysin mun lakkahyllyyn käyttämättömänä. Tämä johtui puhtaasti siitä, että olin lakannut tällä lakalla muistaakseni äitini kynnet ja olin siis käyttänyt sitä jo. En siis omilla kynsillä, joten nyt oli jo vihdoin sen aika. :)

Kello oli viittä vaille sauna kun sain pohjat laitettua. En todellakaan ehtinyt leimata kynsiä kuten aiemmin olin suunnitellut, joten valitsin kynsille siirtokuvat. Meni vähän tiukille kun sain viimeisen pikakuivattajakerroksen kynsiin, kävelin lähes suoraan saunaan. Enkä saanut yhtään kynttä ruttuun. :D




Monen mielestä tämä lakka on varmaan rumin ikinä, mutta mä pidän juuri tällaisista vihreistä. Tunnen oloni kotoisaksi tällaisissa. :)

Käytetyt lakat:

China Glaze OMG a UFO ja Poshe pikakuivattaja

18 kommenttia:

  1. Ihana vihreä!
    Töskäily oli ihan uusi sana! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vain! :)

      Hahaa, aina välillä sitä unohtaa käyttää kaikkien ymmärtämiä sanoja ja kirjoittaa sitten tällaista. Töskääminen on ihan ymmärrettävää meilläpäin! :D Tää nyt menee vähän sivuraiteille kynsistä, mutta musta on aina mielenkiintoista kuulla muilta mitä sanoja ei ymmärretä, jotka on ihan normaaleja täällä. Ilmeisesti esimerkiksi amma (lapsenlikka) on meillä ihan normaalia, mutta kaikkialla sitä ei tunneta.

      Poista
    2. Heh :)
      Täällä Hämeessä myös on monia sanoja, jotka on uppo-outoja muille. Esim.rotvalli. Ammakin oli ihan uus sana :D

      Poista
    3. Täytyy kyllä myöntää että tuo rotvalli oli mulle ihan uus sana. Piti googlata että löytyykö sille selitys ja löytyihän se! :D

      Poista
  2. Aaah, OMG a UFO! Tää lakka on munkin mielestä todella kiva, yksi luottolakoistani jos pää lyö tyhjää. Nyt tuli himo päästä lakkaamaan sillä pitkästä aikaa, ja varsinkin suorassa auringonpaisteessä tän holoefekti tulee kivasti näkyviin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tämä on todella ihana auringossa! Harmi kun sitä vielä niin vähän näkyy. Mä huomaan lakkaavani koko ajan jollain hololakalla, vaikka kesällä ne vasta pääsee oikeuksiinsa. :D

      Poista
  3. onpa nätit! tosi kivan värinen toi CG, jotenkin maanläheinen, mutta tuo holo tuo siihen kivaa lisää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Jep, tuo holo sopii tähän lakkaan tosi hyvin!

      Poista
  4. Herran jestas ku kaunis lakka!

    VastaaPoista
  5. Jälleen yksi aivan ihana vihreä lakka, joka pitäisi kotiuttaa! Ei saisi näyttää näitä, kun aina tulee rakastuminen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos pitää tällaisista niin tämä kannattaa kyllä kotiuttaa. Kaikin puolin ihana yksilö! :)

      Poista
  6. Muhun ei kyllä ihan täysillä iske tuo väri, mutta sulle se sopii täydellisesti :) Toki mieli voisi muuttua, kun saisin tuon kynsille :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on just sellainen väri että ei sovi kaikkien kynsille, mutta olen samaa mieltä että tämä sopii mulle! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)