sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Voi rakkauslakka!

Mullahan on ollut tuo käyttämättömien lakkojen summa nolla, joten oon antanut itselleni luvan tilata "muutaman" lakan lisää. Tein siskon kanssa tilauksen Beautycosmeticsille. No sitten kuulin, että siellä on homma takkuillut jo pidemmän aikaa. Kyllähän ne joskus varmaan tulee, mutta sitä voi joutua odottamaan totuttua pidempään. Alkoi sen verran ärsyttämään sitten koko homma ja ostin lohdutukseksi (ah mikä ihana tekosyy!) itselleni Adeninasta A Englandin Ophelian. Pidemmän aikaa mun blogia seurailleet varmaan tietävätkin mun pitävän paljon tummista lakoista. Tämä nousi kyllä hetkessä yhdeksi lempilakoistani. <3 Lakasta ei löydy mun mieleen muuta vikaa kuin että se on äärimmäisen vaikea kuvattava! :D Lakka on musta josta löytyy violettia shimmeriä seasta. Levittyvyys muistuttaa vähän China Glazen Liquid Leatheria. Sain moneen kynteen täysin peittävän pinnan yhdellä kerroksella. Lakkasin kuitenkin varmuuden vuoksi vielä toisen kerroksen. Tältä lakka näyttää boksissa kuvattuna. 


Ihan nätti, mutta kun lakan vie parempaan valoon, niin melkein ääneen huokaisin vau. :D Kuva ei tosiaan tee oikeutta tälle, mutta tämä oli paras mitä sain siitä irti.


Pikaisen googlailun jälkeen täältä löytyy hyvät swatchit tuosta lakasta, tuolta sen pitäisi munkin kuvissa näyttää. :D Lakka kimaltelee todella upeasti shimmerin ansiosta ja on muutenkin todella kiiltävä (huom! Ei suositella käytettäväksi aurinkoisella säällä autoa ajaessa... :D ). Siihen kun yhdistää mun mieltymyksen tummiin lakkoihin niin ihastus on taattua. Koristelutkin osuivat mun mielestä hyvin näihin, eivät peittäneet liikaa kaunista lakkaa. Leimasin China Glazen Harmonyllä kuvion laatasta A08 ja laitoin violetit strassit vielä päälle.




Näissä mun silmä lepää. Ehdottomasti tuijottelukynnet, vaikka eivät monimutkaisuudella loistakaan! :)

Aurinkoista sunnuntaita kaikille!

45 kommenttia:

  1. Ihanat!! Koristelut sopii tosi kivasti lakkaan!! Sulla on muuten tosi ihanan malliset kynnet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Harvinaista kyllä mulla on nyt just hyvän mittaiset kynnet omasta mielestä. Nyt ne tietenkin katkeaa kun sen ääneen menin sanomaan... :D

      Poista
  2. Kyllä mäkin noin upeita tuijottelisin :)

    VastaaPoista
  3. Todella tyylikkäät! Leimaukset on tosi kauniit :).

    VastaaPoista
  4. Oiiiihhhh! Nämä ovat tosiaan tuijottelukynnet, aivan upeat! ♥

    VastaaPoista
  5. Oumaigaad miten upeat !!! :)

    VastaaPoista
  6. Nää on kauneimmat kynnet mitä oon vähään aikaan nähnyt, ahh ihanat!

    VastaaPoista
  7. Todella tyylikkäät, ja niin sun näköiset! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, niin mustakin nää sopii mulle erittäin hyvin! :)

      Poista
  8. Wau ! Toi väriyhdistelmä on niiin kaunis... =)

    Just oikea violetin sävy leimassa ja kun lakassa on viel violettia shimmeriä; livenä varmaan aivan Uuuh, Iihanat !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on kyllä kieltämättä livenä aivan ihanat. :)

      Poista
  9. On kyllä todella upeat, ja leimaukset on niin täydelliset, kuten aina! Kaikki näissä sopii kauniisti yhteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Taas sai vähän hakea tuota oikeaa laatta-lakka-leimasin-yhdistelmää että sain siirrettyä leimat hyvin kynnelle. Onneksi tässä kaikki sopi yhteen, ei ollut ongelmia leimojen kanssa lopulta. :)

      Poista
  10. Mä kans tykkään tummista lakoista ja A Englandit on ihania :) Kuten tämäkin, ei ihme, että on rakkauslakka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tummat sävyt on mulle rakkaampia kuin vaaleat. Kuitenkin vaaleammat on alkaneet kiinnostamaan enemmän ja enemmän koko ajan. :)

      Poista
  11. Tosi kauniit koristelut, sopii tuohon mustaan lakkaan hyvin :)

    VastaaPoista
  12. Super nätit! Noi leimaukset pukee tätä lakkaa hyvin! Minkä merkkistä scraperia ja stamperia muuten käytät? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Mulla löytyy scrapereita ihan Konadin omasta muovikorttiin, stampereita löytyy nykyään 4 erilaista, joilla kokeilen aina parhaimman yhdistelmän leimailuun. :) Eli mielestäni ei ole yhtä oikeaa olemassa, vaan tiettyihin leimoihin ja lakkoihin sopii paremmin toiset kuin toiset.

      Poista
  13. Todella upeat ja tyylikkäät kynnet! :)

    VastaaPoista
  14. Mielettömät! On kyllä tyylikäs kombo:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nää oli tosiaan pitkästä aikaa sellaiset kynnet, missä kaikki vain osu kohdalleen. :D Näitä lisää! :D

      Poista
  15. Vastaukset
    1. Samaa mäkin tein kun sain nämä valmiiksi. :D

      Poista
  16. Mun on pitänyt itse kokeilla Opheliaa uudelleen. En viimeksi ollut ihan vakuuttunut, koska keskellä pimeintä talvea se oli lähinnä musta. Oon kuitenkin ton viime kerran jälkeen oppinut kaksi kikkaa, millä pitäisi saada se shimmer näkyviin paremmin: toinen kerros töpötellään sienellä tai toisen kerroksen pintaa pyyhitään varovasti asetoniin kastetulla siveltimellä. Toivottavasti jompi kumpi toimii sitten kun jaksan tuohon lakkaan tarttua :P

    Sun leimaukset on kyllä tosi onnistuneet. Toi leima jättää vielä hyvin tilaa sille, että se shimmerkin pääsee sieltä alta esiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta, että jos näitä pimeämmällä katsoo, nämä ovat lähinnä mustaa. Mä lakkasin eilen nämä aurinkoisella säällä, joten se kimallus oli aivan erilaista kuin nyt varjossa.

      Kiitti noista vinkeistä, heti tuli olo että käyn kokeileen noita sun kikkoja, mutta en kyllä vielä raaski poistaa näitä. Pitääkin siis kokeilla tikulle noita. :)

      Poista
  17. Siis aivan ihanat! Pitääköhän tässä itsekin sortua siellä alessa :) Vielähän tässä ehtisi...

    VastaaPoista
  18. Ihanat! Ehdottomasti yhdet lempikynsistäni joihin olen törmännyt! ♥

    VastaaPoista
  19. Oooh, onpa kauniit! Tuli hillitön halu lakkailla myös Ophelialla, en oo tosiaan tainnu omaani vielä kokeilla kynsille :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Siitä vain lakkailemaan jos kerta saman lakan omistat! :D

      Poista
  20. kaunista jälkeä, aivan ihanat mutta kevät saapuu ja vaaleat värit ovat mun mieleen keväällä ja kesällä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Siksi tää pitikin saada nyt kynsille kun talvea on vielä jäljellä. :D

      Poista
  21. Upeat! Pikku haaste olisi www.caramianblogi.blogspot.fi

    VastaaPoista
  22. Ihan täydellisen värinen lakka ja todella kivat kynnet<3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mustakin tää on ihan täydellinen! :)

      Poista
  23. Voi jehna mitkä kynnet! Siis niiin I-H-A-N-A-T! :P

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)