maanantai 23. huhtikuuta 2012

Versatile Blogger

Säännöt:
1. Nimeä 15 bloggaajaa.
2. Kerro heille tunnustuksestasi.
3. Kerro 7 satunnaista faktaa itsestäsi.
4. Kiitä bloggaajaa, jolta sait tunnustuksen.
5. Lisää The Versatile Blogger Awardin kuva postaukseesi.


Mä teen tän kanssa vähän eri järjestyksessä kuin mitä säännöissä sanotaan. Tämä näkyy kiertävän hyvin monessa blogissa, joten mullekin asti tämä on eksynyt, kahdestakin paikasta. Kiitos siis Tilhi ja Verieana!

Hmm. Vähän tämän tunnustuksen nimi mietityttää. Onko blogi monipuolinen jos se käsittelee ainoastaan kynsiä? :) 
Olen jo aiemmin tehnyt samantapaisen postauksen, jossa muistaakseni myös piti kirjottaa näitä random-faktoja, mutta yritetään nyt keksiä uusia! En jaksa tarkistaa tosin niitä edellisiä, joten toivottavasti tähän ei tuu samoja.

1. Vihaan myöhästymistä. Olen aina ajoissa, ja jos jonku muun ihmisen vuoksi myöhästyn jostain, olen sitten hyvin närkästynyt asiasta.
2. Odotan innolla Diablo 3:n julkaisua. Se tapahtuu ihan kohta. :)
3. Joskus tuntuu, että olen enemmän eläinrakas kuin lapsirakas?!?
4. Mun hiukset kasvaa hitaasti, mikä on hyvä puoli siinä mielessä, ettei tarvi käydä kampaajalla niin usein. Tällä hetkellä se vaan ärsyttää, kun yritän kasvattaa niitä. :P
5. Mulla on lievä lukihäiriö, joten en näe yleensä kirjoitusvirheitä. Joten jos niitä blogista löytyy, tässä syy. :)
6. Jos joku olisi vuosi sitten sanonut että vuoden päästä tiedän eri lakkamerkkien lakkoja/kokoelmia nimeltä, olisin varmaan nauranut päin naamaa! :D
7. Olen oikeasti aika laiska hoitamaan kynsiä, omaan ilmeisesti hyvät geenit sen suhteen (onneksi edes jotain hyvää!).

En saanut 15:sta blogia kasaan kun tämä on jo kiertänyt jonkin aikaa, mutta jaan tämän tunnustuksen seuraaville blogeille:

 
 

6 kommenttia:

  1. Kiitos haasteesta :) Hiusten kasvattaminen on kyl tuskaa jos tukka kasvaa hitaasti :( Sama vika täällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneks mulla on kuitenkin sellainen hiustyyli tällä hetkellä että ne on lyhyemmät päältä niin voin kasvattaa tuota takatukkaa ihan rauhassa. Kampauksia olis vaan mukava päästä taas pitkästä aikaa tekemään pitkiin hiuksiin! :)

      Poista
  2. Mä voin niiin samaistua tohon kutoseen. Kiinnostuin kynsistä vasta viime lokakuussa, sitä ennen en lakannut kynsiäni ikinä. Näin vaan jotain konad-videoita netissä ja siitä alkoi ihan uusi luku mun elämässä :D

    Mä en oo kyllä niinkään yllättynyt siitä, että on oppinut lakkamerkit ja pysyy perillä uusista kokoelmista... Vaan kaikista oheisjutuista. Niinku olisin just ja just voinut kuvitella itseni lakkaamaan kynsiä, mutta että rasvaamaan jotain kynsinauhoja, joiden olemassaololle ei aikaisemmin uhrannut sekuntiakaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että meitä löytyy muitakin! Mä oon niin hurahtanut näihin juttuihin että en enää vois kuvitella olevani ilman... :D

      Poista
  3. Kiitos tunnustuksesta!!:) Mä taidan olla sun närkästymiseen aika monesti syypää.* Yritän parantaa tyylini ja päästä liikkeelle nopeampaa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, etpä ookkaan ainut vaikka suaki saa AINA oottaa! :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)