maanantai 5. joulukuuta 2016

Arkimeikkipussi

Näitä postauksia näkyy aina välillä blogeissa, joten minäkin tartuin haasteeseen. Minä en ole kauneusbloggaaja, enkä sellaiseksi ole ryhtymässäkään, joten tämä on tällaisen tavallisen kosmetiikkablogien sivustaseuraajan pussukan sisältöä. 

Tässä siis tuotteita, joita käytän ihan tavallisen meikin tekemiseen työaamuina.

Ostin itselleni kesällä kaikkien hehkuttavan Lumenen hyaluronitiivisteen ja ihastuin kyllä siihen ihan totaalisesti. Tällä hetkellä, vaikka ilma onkin jo talvi, en edelleenkään tarvitse tämän lisäksi iholleni muuta kosteutusta. Vaikka tämä ei varsinaisesti ole tarkoitettu pelkkään kosteutukseen, tämä toimii siihen tarkoitukseen oikein mainiosti. Olen saanut tällä tuotteella oman pintakuivan sekaihoni juuri sellaiseksi kuin haluankin. Ei enää sitä ongelmaa, että meikkiä levittäessä kuivat alueet tulevat näkyviin. Nähtäväksi jää, kuinka pitkään tämän kosteutusteho riittää talven edetessä. Voisinhan mä käyttää vielä tämän lisäksi seerumia ja kosteusvoidetta, mutta vielä pärjään tälläkin.


Mulla ei ole ollut ikinä ongelmia finnien kanssa, eikä mun mielestä ihohuokosetkaan ole järjettömän isoja, joten en jaksa kyllä arkimeikissä käyttää pohjustusvoidetta muualle kuin silmiin. Se on ehdoton. Urban Decayn Eyeshadow Primer Potion on vaan niin hyvä kuin sitä kehutaankin.


Pohjustusvoiteen jälkeen yleensä piirtelen kulmat. Olen kokeillut vähän kaikenlaisia, mutta Yves Rocherin kulmakynän sävy natsaa juuri eikä melkein mulle, joten sitä palaan aina käyttämään.


Seuraavaksi jos on kiire, laitan vain vaaleaa luomiväriä ja teen utuiset rajaukset tummanruskealla luomivärillä. Tällä hetkellä on käytössä tämä Avonin paletti:


Jos aikaa on vähän enemmän, käytän yleensä jotain nudepalettia, tätä käytän tällä hetkellä eniten. Ei liian pigmenttinen paletti on hyvä omaan amatöörimäiseen käyttöön, sillä häivytykset saa helpommin tehtyä kun pigmenttiä ei ole liikaa.


Luomiväripaletteja mulla on aika montakin, mutta jostain syystä en niitä parempia raaski hirvittävästi käyttää, joten noilla kahdella tulee eniten tehtyä silmämeikkejä. :D

Käytän arkimeikissä pääsääntöisesti kahta sivellintä, Real Techniquesin ja essencen siveltimiä. 


Tämän jälkeen taivutan ripset.


Sen jälkeen on ripsivärin vuoro. Olen ihastunut LumenenTrue Mystic Volume -maskaraan. Käytän vedenkestävää versiota, ripset pysyvät näin taivutettuna paljon pidempään. :)


LivBoxista tullut IsaDoran Inliner Kajal on käytössä hyvin usein. Se tosiaan tekee väsyneistä silmistä paljon paremman näköiset heti aamusta.


Kun olen tehnyt silmämeikin, teen sen jälkeen vasta muun. Teen tämän siksi jos silmämeikistä varisee jotain poskille, sen saa helposti puhdistettua vielä tässä vaiheessa.

Lumenen CC-voide on ollut jo pidempään käytössä ja se sopii tällä hetkellä mulle tosi hyvin, joten miksi vaihtaakaan sopivaa tuotetta? :)


En edes välttämättä aina laita meikkivoidetta, oikeastaan pärjään ihan hyvin pelkällä CC-puuterillakin. 


Lopuksi vielä suihkautukset kiinnityssuihkeesta. Kyllä siinä on ero meikin pysyvyydessä käyttääkö tätä vai ei. Suosittelen kokeilemaan!


Siinäpäs ne! 

Löytyykö teidän arkimeikkipusseista samoja tuotteita? 

12 kommenttia:

  1. Kyllä kyllä, Lumenen tiiviste ja CC-voide on tuttuja, sekä UD:n pohjustaja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo on kyllä tosi hyviä tuotteita! :)

      Poista
  2. Lumenen Mystic on aivan huippuripsari! Lumenen CC myös tuttu ja toki UDPP.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on huippu! :) Mä tykästyin tohon CC-voiteeseen kun se näyttää niin luonnolliselta mun iholla, mutta peittää tarpeeksi pienet värivirheet. :)

      Poista
  3. Lumenen CC-voide on lemppari! Tuon lisäksi täältä löytyy tuo essencen nudepaletti (tai joku vastaava..) ja lumenen hyaluronitiiviste, joskin nämä eivät ole useasti käytössä. Yhden purtilon käytin myös tuota Mystic ripsaria, ja tykkäsin kyllä, mutta minulle kelpaa myös essencen halppikset. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama! :) Mä käytän koko ajan tuota tiivistettä, jotenkin se on helpompi omassa käytössä kuin rasvapurkit. :D Mulla on ollut yksi Essencen halpisripsari ja se lensi kyllä heti roskiin, niin en ole uskaltanut vielä muita merkin ripsareita kokeilla. :D

      Poista
  4. Paljon samoja tuotteita käytän minäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hyviähän nämä on, onneksi näihin on törmännyt. En kyllä varmaan olisi näitäkään osannut ostaa ilman blogimaailmaa. :D

      Poista
  5. UD pohjustajaa ilman en edes laita silmämeikkiä, se on aivan must. Suihkekin mulla on mutta missä hitossa? Samoin Lumene hyaluronitiiviste on lemppareita, oli muuten Tokmannilla tää vanha pakkaus 8,90 EUR tyrkyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama! :D Tuo suihke kyllä kannattaa metsästää sieltä hitosta ja ottaa käyttöön. :D Onpa ollut hyvässä tarjouksessa kyllä!

      Poista
  6. Samat UD pohjustaja ja suihke mullakin käytössä joka päivä! Tosi kiva postaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ainakin jotain vähän erilaista! :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)