keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Onnistumisen iloa

Mä olin ollut viikon epämieluisilla lakkauksilla. Töissä on ollut tosi kova kiire ja teen tällä hetkellä töitä iltoisin ja viikonloppuisin vielä kotonakin. Rymy vie illasta suunnilleen sen 4h, joten eipä siinä paljon jää aikaa miettiä kynsiä. Hetken jo harkitsin, että laitanko blogin tauolle (tai lopetan) kun lakkausjälki ei ole nättiä, eikä tule tuijotusfiilistä.

Silti mä eräänä perjantaina poistin lakkauksen ja ryhdyin lakkailemaan. Mun oli tarkoitus laittaa niittejä kynsille, mutta en löytänyt mitään sopivaa ideaa niiden käyttöön. Ajattelin, että laitan pohjat ja leimat taas, ihan sama, kunhan kynnet on suojattuna. En sitten vain tee postausta blogiin. 

Lakkasin pohjat Essencen persikkaisella Ice Cream Partylla. Lakka peittää lähes yhdellä ja on helppo levittää. Kyllä näissä Essencen lakoissa hinta ja laatu kohtaavat todella hyvin. Aikani laattoja tutkiessa silmäni osuivat Überchic 1-01 -laattaan. 


Otin riskin ja tein summassa kuviot, jos ne vaikka sattuisivat menemään suoraan. Käytin pinkkiä leimasinta, sillä saan kuitenkin parhainta jälkeä aikaiseksi. Leimauslakkana käytin Colour Aliken valkoista, toimii. Leimat onnistuivat tosi hyvin ja ovat niin vähän vinossa, ettei siitä ole haittaa. 


Tykkäsin älyttömästi lopputuloksesta! Tämä oli tosi hyvä juttu tähän väliin, sillä epäilin jo harrastuksen hiipumista. Ehkä mulla on vielä toivoa. :)

Käytetyt tuotteet:
  • Essie First Base
  • Essence Ice Cream Party (x2)
  • Pikakuivattaja Poshe Super-Fast Drying Top Coat
  • Leimat laatasta Überchic 1-01
  • Leimauslakka Colour Alike valkoinen
  • Leimojen päällä NPB Digital Flash

14 kommenttia:

  1. Kyllä sulla on vielä toivoa jos vaan aikaa riittää:) Tosi kiva lakkaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, toivotaan, että kohta helpottaa! :D Kiitos!

      Poista
  2. On sulla toivoa :D eikä mitään stressiä, päivität kun jaksat ja huvittaa. Blogia varten kynsiä ei kantsi tehdä, kiva harrastus tämän ensikädessä pitää olla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, jossakin vaiheessa on sitten pakko hidastaa postaustahtia jos ei vain ehdi, mutta onneksi nyt on jemmassa kuitenkin sen verran että pitäisi pahimman kiireenki ehtiä loppua. :)
      Totta, itseä varten ne pitää olla tehty! :)

      Poista
  3. Hehe, samalla lakalla lakatut kynnet postasin tänään! :-D Kivan lopputuloksen oot saanu tehtyä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, hauska yhteensattuma! :) Kivan lopputuloksen sait myös itse aikaiseksi! :)

      Poista
  4. Ihana nähdä pikkuhiljaa kesäisiä sävyjä :) Tsemppiä kiireen keskelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä kyllä on kaivattukin jo kynsille! :) Kiitos, vielä reilu viikko on hirvittävä kiire, sitten odotellaan tuottiko valtava työ tulosta. :D

      Poista
  5. Tosi kivat! :) Ei tassa itekaan meinaa ehtia postailemaan, mutta sellasta se nyt vaan on, toivottavasti jossain vaiheessa on taas vahan enemman aikaa itse kullakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Joo, oon huomannut, että moni blogi on hiljentynyt nyt kevään aikana tai monessa on postaustahti hidastunut. Eihän tälle elämälle voi mitään! :)

      Poista
  6. Todella kivat kynnet! Ja jotenkin herkulliset, ehkä se johtuu tosta lakan nimestä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Voihan se kyllä johtua siitäkin! :D

      Poista
  7. Todella onnistunut leimaus, ei näitä kuvia tuijottelemalla edes huomaa pientä vinoutta. Ihanan väritset ja kiva toteutus. ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Joo, ei noin vähäinen vinous haitannut kyllä yhtään! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)