maanantai 3. helmikuuta 2014

Kuva ei kerro aina koko totuutta

Musta olisi hirvittävän mukava kertoa teille vain se, että löysin hyllyistäni kaksi uutta leimauslakkana toimivaa lakkaa. OPIn DS Fantasy ja Make Up Storen Siw toimi mulla hyvin (ainakin tässä kuviossa). Mutta se ei ole se ainut asia tässä postauksessa...


Kuvaa nopeasti katsottaessa kaikki näyttää kivalta ja ihanalta ja silleen. Mutta kuva ei kerro sitä, kuinka mä tohkeissani eilen ryhdyin siivoamaan saatuani siskolta kätevän laatikon koruilleni. Alan pikkuhiljaa tervehtymään ja pystyin jopa tekemään eilen jotain hengästymättä. Innoissani (kyllä, minä pidän siivoamisesta) siivosin talon ja järjestin kunnolla toisen vaatehuoneenkin. Kuva ei kerro sitäkään, kun neljän tunnin urakan jälkeen viimeistä laatikkoa nostaessani hyllyyn käsi lipesi ja kuului nips ja naps. 

Mä tiesin, että pahasti kävi, mutta en uskaltanut heti katsoa miten pahasti. Pakko se oli kuitenkin lopulta tarkistaa ja näinhän siinä sitten kävi:


 
Että silleen. Peukalon sain pelastettua toistaiseksi Dependin kynnenkorjaussetin avulla. Keskisormelle ei nyt enää ole tehtävissä mitään. Se ei onneksi näy kuvissa kuin sivuilta, mutta silti se ärsyttää. Laskin tässä, että mulla on ehjiä kynsiä tällä hetkellä 5/10. Mikä saldo teiltä löytyy?

Mitä tästä opimme? Ei todellakaan kannata pitää siivoamisesta. :P

Tämän lisäksi aamulla nenää niistäessä käsi jotenkin ihmeellisesti lipesi niin, että onnistuin tekemään kynnellä nenänpäähän vertavuotavan haavan. Arvatkaa oonko nyt fiksun näköinen? Että hyvää viikkoa vaan teillekin! :D

22 kommenttia:

  1. Ihme kyllä saldo on 10/10, tuntuu jopa että kynnet on paremmassa kunnossa kuin kesällä! :o Täytyy *koputtaa puuta*, jotta tilanne ei yhtäkkiä pahene. Ja tuosta raapimisesta... Yhtenä aamuna peiliin katsoessa poskesta löytyi parin sentin verinaarmu, vissiin rajut unet oli sillon. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sullahan on ihmeelliset kynnet! Ja koputa puuta, yleensä aina kun sanoo ääneen, että kynnet on kunnossa niin jokin niistä napsahtaa poikki. :D
      Mä en sentään unissani ole vielä itseäni vahingoittanut... :D

      Poista
  2. Auts! Siivous ei ole kiva. Eikä mikään muukaan mikä lipsahtaa käsistä aiheuttaen tällaista rumaa jälkeä... Kauniit kynnet kuitenkin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, käsillätyöskentelyn voi kieltää tämän harrastuksen kanssa. :D Kiitos! :)

      Poista
  3. Kynnet ehjät, mutta pirun lyhyet. Talvi hoitaa kyllä tehtävänsä, ei tunnu kestävän kynnet mitään jos vähänkään pääsee kasvaan pitemmäksi :c

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän nämäkin olisi ehjät, jos viilaisiin ne ihan lyhyiksi. Yleensä mulla ei talvella kuivu edes iho, mutta nyt oon joutunut jopa rasvaamaan sitä. Pitäisi varmaan alkaa hoitamaankin näitä jotenkin. :)

      Poista
  4. Täällä saldo taitaa olla 6/10, että et kovin paljoa paremmaksi pistä :D Miulla on lähteny just samalla tavalla noita palasia kynsistä ku siulla nyt.. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta tuntuu, että kun mulla oli tosi pitkät kynnet, ne pysyikin ehjänä paremmin. Nyt kun lyhensin niitä jokin aika sitten niin ne alkoi napsumaan...

      Poista
  5. Hienot kynnet kaikesta huolimatta!:)

    Mulla on VIELÄ kaikki 10 kynttä ehjänä, mitä ihmettelen suuresti. Nytkin on ihan suht pitkät ja silti kestäneet :o Tosin en tajua mikä siinä on, että mulla kestää talvipakkasilla kynnet pitkinä paljon paremmin kuin kesällä. Mikä mun kynsiä vaivaa?:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :D

      Ei kannata mennä sanomaan, että kaikki ehjänä, koska sitten kuitenkin jokin napsahtaa pahasti poikki. Sen tässä harrastuksessa on huomannut, että taikausko on hyvästä. :D Ole vain onnellinen kynsistäsi! :)

      Poista
  6. Ei sais nauraa toisen epäonnelle, mut kyl mä vähän nyt hymähdin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Vahingonilo on ehdottomasti paras ilo! :D :D

      Poista
  7. Ääääääk. Vaaditaan lisää hyviä innostuksia ja paljon vähemmän katkenneita kynsiä!!!! Pistithän huonon tuurin roskiin, etkä sinne laatikkoon jonka annoin sulle? Jos et nii tee se heti. Heheh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää tarkistaa se laatikko, jospa se tosiaanki meni sinne. :D

      Poista
  8. Oon myös raapaissut itseäni nenään niin, että sain verta vuotavan haavan ja tarkasti katsoen arpi näkyy vieläkin. Kädet mulla on aina ihan naarmuilla jos vaikka pakkaan jotain kirppislakkoja tai näperrän jotain vastaavaa. Normisettiä:D
    Tosi nätit on nämä kynnet ja harmi, että menetit kynsiä. Mun saldo on 9/10, ei-kuvauskäden keskisormesta puuttuu kulma kokonaan mutta en ole viitsinyt paikata sitä kun siitä irtosi akryylipaikka pari päivää sitten. Olkoon:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, hyvä tietää etten ole ainoa. :D Normisetiltähän tuo kuulostaa!
      Ei-kuvauskädestä en itsekään välitä niin paljon kuin kuvauskädestä. Nyt vain sattui niin, että kuvauskädestä on kolme kynttä enemmän tai vähemmän rikki. Vähän on ehkä havaittavissa itselläkin tuota olkoon-asennetta. :)

      Poista
  9. Eikä :D Mulle kävi kanssa eilen onnettomuus, kun poistin glitterlakkoja kynsiltä ja jotenki koitin raaputtaa sitä glitteriä, niin mun nimettömän kynsi lohkesi puoleen väliin.... Onneksi sain sen paikattua vielä. Kauheeta jos olisi pitänyt vetää kynnet lyhyeksi :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sinähän oot saanut sen ihmeellisesti lohkeamaan! :O Tän mun äksidentin jälkeen hetken mietin että vedänkö lyhyeksi kaikki kynnet, mutta ne kasvaa niin sairaan hitaasti etten raaskinut. :D

      Poista
  10. Ihanat kynnet :) Etenkin toi nimetön iskee miulle ^_^
    Täällä saldo on (vasta) 3/10, eilen taistelin roskiksen kanssa niin, että etusormesta piti viilata kynsi niin lyhyeksi kuin vain voi, ärsyttävää! Mutta en uhallakaan viilaa vielä kaikkia kynsiä lyhyeksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :)

      Mulla on se, että kaikkien pitää olla lähes samanmittaisia tai herne menee nenään. :D Teen sitten geelillä jatkon tai viilaan kaikki pois. :D

      Poista
  11. Itsellä onneksi 0/10, mutta eipä näillä pituuttakaan kovin ole... Mutta ihanaa kun kaikki on samassa mallissa nyt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saisin mäkin nämä kaikki samanmallisiksi jos vain haluaisin viilata kaikki lyhyeksi. Mutta kun ei raaski niin näillä mennään. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)