torstai 6. kesäkuuta 2013

Shimmer Polishia esittelyssä

Vaikka eilen tulikin postaus, olen ollut ahkera. :) Kuten joskus aiemmassa postauksessa mainitsin, niin sain Cindyltä testattavaksi Shimmer Polishin lakkoja. Näitä lakkoja voi ostaa reilun 9 euron hintaan joko Shimmer Polishin sivuilta tai ETSYstä. Minä en siis näistä linkkauksista hyödy mitenkään, näin ne vain löytyvät halukkaille helpommin. :)

Nyt olen saanut testattua kolme ensimmäistä Shimmer Polishin lakkaa. Candace, Crystal ja Jasmine. Tämä postaus sisältää sitten paljon kuvia! Näissä kaikissa on laitettu lopuksi Poshen pikakuivattajaa päälle.

Ensimmäisenä Candace. Mustakultainen glitterilakka.Vaikka en kultaisen ystävä ole, musta tekee tästä kuitenkin mulle sopivan. :)


  
Tällä saa peittävän lopputuloksen kahdella paksulla kerroksella. Lakkaa oli suhteellisen helppo laittaa, eikä glittereitä tarvinut metsästellä.



Seuraavana vuorossa Crystal. Upea kuparinruskea glitterilakka, joka sävynsä puolesta sopisi mielestäni erinomaisesti syksyyn.



Tätä levitin myös kaksi paksua kerrosta ja sain peittävän lopputuloksen.




Kolmantena Jasmine. Sinertävän vihreä sekoitus, josta tulee ihan meri mieleen. Upea väri!



Tämän peittävyys ei ollut sama kuin noissa kahdessa edellisessä, vaan kolmella kerroksella sain peittävän tuloksen.



Näistä kolmesta lakasta mua eniten sytytti omilla kynsillä Candace, tummien lakkojen ystävä kun olen. Mutta silti viimeinen Jasmine on erittäin kauniin värinen, mutta ei ehkä paras vaihtoehto mun kynsille. Sytyttääkö näistä mikään? :)

15 kommenttia:

  1. Tuo Jasmine oli eniten minun mieleen. Äh, turkoosiin hurahtanut.. :) Eipä tuo Candacekaan huonolta näytä. Epäilisin kuitenkin käyttäisinkö näitä muuta kuin sen yhden ainoan kerran :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turkoosin ystäville tuo Jasmine varmasti on ihanin. :) Mäkin kovasti yritän keksiä näille koristeluja kun en muka osaa olla ilmankaan, mutta glitterilakat nyt vain ovat niin koristeellisia itsestään... Toisaalta suurinta osaa mun lakoista oon käyttänyt vain kerran. :D

      Poista
  2. Kauniita ovat, Candace on näistä ehkä nyt eniten mieleeni. Shimmer Polishia myy muuten myöskin Harlow&co, ei kaikkia sävyjä mutta jokusia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama siis kuin mullakin. :) Hyvä tietää että lakkoja saa myös sieltä.

      Poista
  3. Eniten muhun iskee toi eka ja toka, mutta vikakin näyttää kyllä hyvältä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se menee, että eka on ihanin, tokakin on ihana ja kolmaskin käy erittäin hyvin. :D

      Poista
  4. Nätteja lakkoja, mutta hertsyykeli noiden puhdistaminen.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olenkin ollut kaukaa viisas näiden kanssa, pohjalla onki kaksi kerrosta folioliimaa, joten nämä saa kuorittua pois kätevästi ilman kynsilakanpoistoainetta. :)

      Poista
  5. Kaikki upeita, huolisin kokoelmaani minkä tahansa! Crystal ja Jasmine taistelevat suosikin paikasta, ja jos pakko ois valita, niin Jasmine.
    Tosi ihania kaikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on kyllä upeita! :) Jasminekin olisi hyvä valinta, mutta kyllä on kiva omistaa nämä kaikki! ;)

      Poista
  6. Liian kauniita! Olen glitterin ja turkoosin ystävä, joten en voi olla rakastumatta tuohon Jasmineen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos on glitterin ja turkoosin ystävä niin ei kyllä voi olla pitämättä Jasminesta! :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)