lauantai 11. toukokuuta 2013

Kun oikein laiskotti

Tämä postaus kertoo lakkauksesta, jossa ensimmäisen vastoinkäymisen kohdalla vain pitänyt olla jotain muuta kuin laiska. Mutta laiskotutti, minkäs teit. :P Pohjalla hyllyyn unohtunut OPIn Done Out in Deco, jonka olemassaolosta ihanainen Emma muistutti omalla postauksellaan. Siis ei muuta kuin lakkaamaan. Kaikki meni loistavasti siihen asti, kunnes levitin pikakuivattajan kynsille. Mulla on sellainen tapa lakata, että aloitan oikeasta kädestä ja sitten vasta lakkaan vasemman. Näin myös pikakuivattajan kanssa. Viimeisimpiä sormia lakatessani sutiin tarttui kuivunutta lakkaa pullon suusta jota en huomannut. En sitten saanut sitä pois kynneltä enää. En vain jaksanut ottaa uusiksi etusormea joten ne jäivät näin. Koristellaan piiloon... 




Tässä vaiheessa olisi jo pitänyt luovuttaa, mutta ei. Jatkoin koristeluja leimoilla laatasta A44 ja leimasinlakkana käytin China Glazen Virtual Violettia. Tein sitten nämäkin huolimattomasti ja monessa kynnessä se näkyy.





  

Kaiken lisäksi se törstö etusormessa näkyi edelleen! Ei menneet ihan nappiin nämä lakkaukset, laiska mikä laiska. Ensi kerralla sitten paremmin. :) Näillä mentiin vuorokausi.

Huomenna ei sitten ole postausta luvassa, joten ihanaa äitienpäivää kaikille äideille! <3

30 kommenttia:

  1. Nyt kyllä HYS HILJAA SIELLÄ! Nämä ovat aivan älyttömän kauniit! Siis oikein sellaiset tuijottelukynnet, ihanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Itseä jäi vähän harmittamaan tuo törstö. Se muistutti koko ajan olemassaolostaan leimojen alla. :D Mutta nuo käytetyt lakat ovat kyllä ihanat, siitä ei pääse mihinkään.

      Poista
  2. Hienothan nämä ovat! Ihana tuo Virtual Violet, nyt munkin tekee mieli liiloja kynsiä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo Virtual Violet on ihana, niin monikäyttöinenkin. :)

      Poista
  3. Taas niin ihanat! Mä kuolisin ihastuksesta, jos onnistuisin tuollaiset tekemään itselle :D

    VastaaPoista
  4. En näe epäonnistumista... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on ne miljoonat pienet virheet... :D

      Poista
  5. Voi, miten kaunis leimauslakkanakin! Kai mä joudun sitte vielä hankkia lisää Tronicoita, että saa vaihtelua leimauksiin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tämä toimii kyllä hyvin leimailussakin. :D

      Poista
  6. No pöh, törstö ei edes näy, jos ei tiedä etsiä - kauniit on! Ja tuo Virtual Violet, jestas mikä lakka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se onkin kun näitä tehdessä sitä aina huomaa kaikki virheet vaikka kuvissa sitten ei niitä huomaisikaan. :) Virtual Violet on kyllä kans yksi monista must have-lakoista. :)

      Poista
  7. Hhaa, ihana tuo "törstö" :D Ja nämähän on vallan ihanat :) Tee joku sininen versio? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, eikö vain. :) Sininen versiohan voisi ollakin toteutettavissa kun mulla on tuo Tronicasta High Def kokeilematta. :)

      Poista
  8. Mun pitää varmaan käydä optikolla, kun en etsimälläkään löydä niitä mainitsemiasi virheitä monesta sormesta. Ihastuttavat kynnet - ja mä en edes erityisesti (muka) tykkää violetista :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, no täytyy myöntää, että lakkausvaiheessa nämä virheet tuntui niin suurilta että kyllähän ne kaikki huomaa. No nyt jälkeenpäin kuvia katsoessa ne näyttää jo aika kivoilta. :D

      Poista
  9. Ihanat nää on törstöistä huolimatta :D Pitää kyl testiä tota virtual violettia, jos se kerran leimaa noin loistavasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kannattaa kyllä testata, näytti toimivan hyvin. :)

      Poista
  10. Ja pyh, tää lakkaushan meni ihan nappiin! Ihanan värinen tuo china glazen virtual violet. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kiitti! :) Tuo Virtual Violet on kyllä omistamisen arvoinen!

      Poista
  11. Niin kauniit lakkaukset joten älä sie yhtään sielä valita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha kiitos, niin kai sitten! :D

      Poista
  12. Kynnethän on aivn upeat! :) heti pisti silmään, miten hienot ne on! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kai se sitten on alettava kallistumaan sen puolelle, että nämä taisi sittenkin onnistua? :D

      Poista
  13. Hmm.. mistäköhän leimauksetkin on huonosti?! toosi upeet! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, kiitos! :D Kyllä nämä taisi kuitenkin onnistua lopulta ihan hyvin. :D

      Poista
  14. Ite oot ihanainen :D älyttömän kaunis lakkaus, pitääkin koittaa leimailla noilla Tronicoilla..*kirjoittaa muistiinpanoja*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kiitos! :D Kannattaa tehdäkin muistiinpanoja, niistä on tosi paljon hyötyä leimaillessa... :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)