perjantai 8. tammikuuta 2016

Onneksi ei ollutkaan pettymys

Tikuttaessani joululahjojani kaikki muut lakat olivat sitä mitä odotinkin, mutta jotenkin pieni pettymys hiipi mieleeni A England Whispering Waves -lakan kohdalla. Ensimmäinen ajatus oli, että se ei peitä kuten normaalisti saman merkin lakat. Toinen oli se, että siitä jää siveltimen vedot näkyviin. 

Noiden ajatuksien saattelemana päätin laittaa tuon lakan ensimmäisenä kynsille. Yllätyksekseni se peitti tosi hyvin yhdellä kerroksella jo, mutta vaatii kuitenkin kaksi täydelliseen peittävyyteen. Mistä ihmeestä mä sain päähäni tikutusvaiheessa lakan olevan heikosti peittävä? :D Valitettavasti kaikki siveltimen vedot eivät hävinneet kynsillä, mutta ovat niin hennot, että ne eivät haittaa. Kaikin puolin siis ihana lakka. :D

Olin valinnut etukäteen peittävän leiman, jotta saan varmasti siveltimen vedot piiloon, vaikka en sitä lopulta olisi tarvinutkaan. Leimat ovat laatasta Pro Collection XL 20.


Leimat tein Dashican mustalla ja suurin osa ajasta menikin lakkauksen siistimiseen... 


Lopputulos oli kuitenkin kaiken vaivan arvoinen, sillä pidin siitä todella paljon! 


Käytetyt tuotteet:


  • Essie First Base
  • A England Whispering Waves (x2)
  • Pikakuivattaja Poshe Super-Fast Forward Top Coat
  • Leimauslaatta MoYou Pro Collection XL 20
  • Dashica musta leimauslakka
  • Leimojen päällä NPB Digital Flash


33 kommenttia:

  1. Suuria kuvioita leimatessasi, laitatko lakkaa vain kuvion "yläreunaan" vai koko kuviolle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei varmaan tarvitsisi laittaa koko kuviolle, mutta olen aina tehnyt niin ja se on jäänyt tavaksi. Eli kyllä mä levitän koko kuviolle lakkaa. :)

      Poista
  2. Ooh, aivan ihanat!! <3 Ihastuminen tapahtui samantien!

    VastaaPoista
  3. WW on ihana lakka ja koitin sillä jo leimatakin, onnistui ihan hyvin :) Hienot kynnet oot taas kerran tehnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy itsekin kokeilla leimata tuolla! :) Kiitos!

      Poista
  4. Oi, taas saamme ihailla mestaritason leimailuja :) WW on kyllä maanmainio lakka, peittää hyvin enkä ainakaan muista siveltimen rantuja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) Levittäessä ne rannut näkyi paremmin, mutta onneksi ne kynsillä sitten hävisi lähes olemattomiin. :)

      Poista
  5. Toi lakka on kyllä tosi jännä koostumukseltaan, kun onhan se ihan jellyä kuitenkin. Siinä on vaan niin paljon duochrome- ja holoshimmeriä, että sen takia näyttää kynsillä peittävämmältä kuin onkaan. Kirkkaalla tikulla tää on ihan läpinäkyvä :). Mutta ihana se on, ei siitä mihinkään pääse! Upeat leimaukset jälleen kerran <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, jännä ja ihana lakka kyllä, ei siitä pääse mihinkään! :D
      Kiitos! ♥

      Poista
  6. Mullekin on sattunut noin, että tikuttaessa lakka näyttää hyvinkin ei-peittävältä mutta kynsille iskiessä se on saattanut peittää jopa yhdella vähän paksummalla kerroksella. Miksi joidenkin pitää huijata aluksi :D

    Tuo A-enkku on vaan niin upean värinen, että salpaa hengen. Vai onkohan se tuo pakkanen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanoppa muuta, huijauslakkoja! :D
      Onneksi pakkanen on jo helpottamaan päin, eihän aamullakaan ollut enää kuin -18 astetta. :)

      Poista
  7. Huh! Täydellinen lakkaus! Niin kaunis. <3

    VastaaPoista
  8. Oikein nätti lakkaus!

    Välillä käy noin; se ihastus tai odotus ihastuksesta, mikä on ollut lakkaa tilatessa katoaakin kun saa putelin hyppysiinsä... Monesti onneksi ihastus palaa kuitenkin lakalla sitten lakkaa kyntensä. :) Whispering Waves on tosi kaunis, parasta A-Englandia aikoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Totta, mulle on usein käynyt niin, että kun lakan saa käsiin, se onkin sitten pettymys. Onneksi tämä kuitenkaan ei sitä sitten loppujen lopuksi ollutkaan! :)

      Poista
  9. Aivan mielettömät kynnet! Wau! ♡

    VastaaPoista
  10. WW on vaan niin upea! Ja taas ihan huikeat leimaukset, sä oot kyllä ihan mestaritason leimaaja :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo onhan se! Voi kiitos, en mä itse ajattele kyllä olevani mikään huippuleimaaja! :D

      Poista
  11. Upea yhdistelmä tui whispering waves ja tuo leimakuvio :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tykkäsin kyllä itsekin tosi paljon! :)

      Poista
  12. Ooooh! Huokailuttavan upea lakkaus ja lakka! ♥ Kyllä näillä varmasti kelpasi :)

    VastaaPoista
  13. Wau miten kaunis lakkaus! ♥

    VastaaPoista
  14. Mun niin tarttee käydä kattomassa tuota lakkaa joku päivä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, et sä muuten kyllä osaa sanoa onko se sulle sopiva vai ei. :D

      Poista
  15. Ihana lakkaus ja todella hyvin onnistunut leima! Mä en ole ikinä saanut tota kuviota tyydyttävästi kokoinaisena ylös =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Mulla ei ollut ongelmia tuon kuvion kanssa ollenkaan, mutta luulen että eri leimauslakalla se ei olisi näin hyvin pelittänyt. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)