sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Onnistunut korjaus

Ihanaa äitienpäivää! <3 Itse vein äidille eilen ruusuja, sillä tänään on serkun pojan ristiäiset ja äitienpäivää ei taideta paljon ehtiä viettää. Eilinen menikin aika pitkälle juhlia järjestäessä. Nyt aamupäivästä pitäisi vielä pari voileipäkakkua päällystää niin sitten onkin valmista. :)   

Tämänkertaiset kynnet onnistuivat ihan vahingossa. Silloin tällöin kun ideat on ihan loppu, kysyn Herra P:n ideoita lakkauksiin. Yleensä saan värin, josta lähteä liikkeelle. Tällä kertaa väri oli ruskea. Lakkasin peukalon, etusormen ja pikkurillin ruskealla lakalla ja keskisormen ja nimettömän Misan Spaced Outilla. Leimasin nämä kaksi kynttä laatasta W-205 ja leimat onnistuivat taas ihan mielettömän hyvin näin ohuiksi kuvioiksi. Muiden kynsien koristelu menikin totaalisesti pieleen. Alkoi harmittamaan mielettömästi noiden kahden kynnen onnistuttua niin hyvin. Onneksi hoksasin, että voin poistaa muista kynsistä lakkaukset ja tehdä ne uudelleen! :) Lakkasin pohjat A England Camelotilla ja päälle China Glazen Wireless Holographic Top Coatia. Nappisuoritus! 


Tykkään näistä todella paljon, onneksi menin vaihtamaan nuo muutaman kynnen lakat! Vähän tummathan nämä on näin kesän korvalla, mutta ei se haittaa. Ihanat ne on silti! :)

Käytetyt lakat:

A England Camelot, China Glaze Wireless Holographic Top Coat, Misa Spaced Out ja Konad musta

29 kommenttia:

  1. Täydelliset tuijottelukynnet!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, näitä tuli kyllä tuijoteltua! :3

      Poista
    2. Mä en nyt pääse yli siitä miten hienoilta nuo mustat näyttää tuon holotopperin kanssa. IHANAT.

      Poista
    3. Se näyttääkin just parhaimmalta mustan päällä! :D

      Poista
  2. Ooh todellakin onnistunut!

    VastaaPoista
  3. Täällä on ainakin tänään niin synkkä ja sateinen päivä että ihan harmittaa! Nuo kynnet sopivat siis mainiosti:D Leimailet aina niin onnistuneesti, huokaus:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin on hyvin synkkää, tulisi se kesä jo!!! Kiitos! :-)

      Poista
  4. Upeat! Uskomattoman hienot leimat!

    VastaaPoista
  5. Mahtavat kynnet. Oli kesä tai talvi, synkät kynnet on aina sopivat. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Synkät kynnet piristää mieltä kummasti! :-)

      Poista
  6. Jälleen onnistuneet kynnet, vaikka nyt onkin kevät ja "pitäisi" käyttää kirkkaita keväisiä sävyjä niin toisaalta itselläni on menossa hieman tummempi kausi. Tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta tuntuu, että mulla on myös tumma kausi meneillään. Aina löytyy ihania tummia hyllystä kun sinne vilkuilee. :-) Kiitos!

      Poista
  7. Ihanat! Hyvin oot onnistunut! :)

    VastaaPoista
  8. Ihanat! Niin synkät, niin kauniit <3

    VastaaPoista
  9. Uuuh, aivan mahtavat! ♥ Tosi hyvin on onnistuneet noi leimaukset, vaikka ovat noin yksityiskohtaiset ja pientä viivaa täynnä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Jos näitä zoomaa tosi lähelle niin huomaa reikiä, mutta sillä nyt ei ole väliä kun ei ne tuolta etäisyydeltäkään näy. :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)