keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Kyllä, mustana se oli parempi

Aikaisemmin kokeilin BOW:n Black Thermo Top Coatia mustilla leimoilla ja mietin silloin, minkälaiset ne olisivat olleet valkoisilla leimoilla. Mun oli nyt pakko kokeilla tuota lakkaa uudelleen kynsille valkoisilla leimoilla ja kyllä se vaan mustana oli parempi!

Meillä oli työpaikan saunailta tulossa perjantai-iltana ja torstaina piti vaihtaa lakkaukset, edelliset kun olivat olleet jo ihan järjettömän kauan kynsillä. Mulla oli vähän kiire torstaina, eikä perjantainakaan töiden jälkeen jäänyt aikaa kuvaamiseen, joten otin kuvat vasta lauantaina. Kyllä nämä edelleen ihan siistit oli, mutta kiilto puuttuu ja naarmuja löytyy joka lähtöön. 

Halusin kuitenkin näyttää teille miltä tuo lakka näyttää valkoisilla leimoilla. Valitsin leimat uudesta laatasta MoYou Explorer Collection -07. Kuva on MoYoun sivuilta, sillä en ole vielä ehtinyt tehdä omia.


Leimauslakkana käytin Essencen valkoista, sillä se toimii mun stamperilla tällä hetkellä parhaiten. 


Olin juuri saanut lauantaisiivoukset tehtyä, joten mulla oli sopivasti lämpimät kädetkin ja lakkaus näytti suoraan tältä. Minä ainakin tykkäsin paljon enemmän niillä mustilla leimoilla olevista lakkauksista, mutta ei nämäkään nyt ihan kamalat olleet. 

Käytetyt tuotteet:
  • Essie First Base
  • BOW Black Thermo Top Coat
  • Leimauslaatta MoYou London Explorer Collection -07
  • Leimauslakka Essence valkoinen
  • Pikakuivattaja Poshe Super-Fast Drying Top Coat

23 kommenttia:

  1. Nää on kyllä ihanat sillä tykkään tosta laatasta, mulla on se mininä koska mul on minit kynnet :) Metsästän valkoista leimauslakkaa, mitäs tykkäät Essencestä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Mulle ne minit on aavistuksen liian pieniä, siksi pitää ostaa näitä isompia laattoja.
      Mä käytän kahta valkoista leimauslakkaa tällä hetkellä. Essence toimii ohuempiin kuvioihin läpinäkyvän stamperin kanssa paremmin kuin Colour Aliken valkoinen. Eli tykkään joo, mutta se ei välttämättä toimi ihan kaikkien kuvioiden kanssa. :)

      Poista
  2. Nämä on kyllä ihanat mutta mustat leimat oli paremmat :)

    VastaaPoista
  3. Ei tämäkään huono ole! Tosi kaunis! Tykkäsin kyllä ehkä kans vielä enemmän niistä mustalla leimalla olevista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ne mustat leimat oli kuitenkin supernätit, nämä on nätit. :D

      Poista
  4. Miusta nämäkin on älyttömän nätit ♡

    VastaaPoista
  5. Once you go black you don't go back.. vai miten se ny oli. :D

    VastaaPoista
  6. Mie tilasin kanssa tuon lakan, kun ihastuin siihen niin kovin sun edellisessä postauksessa :D Täytyy ensin kokeilla ihan vain kera mustien leimojen, mutta tossa lakassa on kyllä mahdollisuuksia vaikka mihin :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti lakka on mieluinen! :D Suosittelen aloittamaan niillä mustilla leimoilla, ne sopi ainakin tosi hyvin! :)

      Poista
    2. Oih, on kyllä, ei voi lopettaa kynsien ja värivaihtelun tuijotusta :D Leimasin tällä kertaa A Englandin Bridal veilillä, joka uppoaa holotuksineen täysin tuohon Bowin päällilakkaan :3 Mustien leimalakkojen puutteessa tuo Enkku sai nyt kelvata, vaikkei iha mustaa jälkeä tullutkaan :)

      Poista
    3. Eikö vaan olekin maaginen lakka? :) Tuo Bridal Veil pitää laittaa itsekin korvan taakse, se kun löytyy omasta hyllystä myös. :)

      Poista
  7. Mä kyllä tykkään näistä :)

    VastaaPoista
  8. Mun mielestä kans mustat leimat oli paremmat :) Nämäkin on silti kauniit!

    VastaaPoista
  9. Hmm, mä en edes osaa sanoa kummasta tykkään enemmän! Jotenkin tääkin versio on tosi nätti ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja voihan sitä tykätä molemmista! :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)