perjantai 15. toukokuuta 2015

The 31 day challenge | Day 2: Orange nails

Yhdistän tässä postauksessa monta asiaa, pääsen haasteessa pykälän eteenpäin ja saan esiteltyä Born Pretty Storesta saamani kolmannen laatan. Laatta on BP-L010.



Tuo laatta ei ehkä ole kuvioiden perusteella sitä tyypillisintä mua, joten siksi halusinkin sen mukaan testiin. Tästä laatasta sain kuviot nousemaan ihan hyvin, mutta silti olisin kaivannut kuvioiden syvyyksiin hiukan lisää.

Haasteessa kynsille piti valita oranssi lakka. 



Ei tehnyt mieli valita mitään räikeää kirkasta, joten valitsin tämän Catherine Arleyn lakan 806. Lakan sävy ei miellytä kaikkia, mutta itse kyllä viihdyn tässä. Leimasin ainoastaan keskisormen ja nimettömän, mutta en tällä kertaa saanut leimoja onnistumaan kunnolla. Mun ei olisi pitänyt tehdä näitä niin kiireellä, sillä lopputuloksessa leimat ovat ihan mutkalla. :D


Kuten arvata saattaa, poistin lakkauksen heti kun olin ottanut kuvat. Ei ei ei.

Tein toiset lakkaukset samasta laatasta, mutta ne eivät onnistuneet sen paremmin... En saanut yhteenkään kynteen kohdistusta osumaan oikeaan. En sitten millään. Lakkausjumalat eivät vain olleet puolellani tuona kyseisenä iltana.

Pohjalla A England Bridal Veil. Leimat tein Dependin 223:lla. Leimat itsessään onnistuivat hyvin, mutta kohdistus vain meni tällä kertaa penkin alle. 


Toinen leima on vasemmassa laidassa liikaa ja toinen oikeassa. No, mä kuitenkin jätin nämä tällaisesksi, sillä tämä lakkaus oli oikeasti sen illan neljäs. Ymmärrätte varmaan, että ei enää paljon kiinnostanut kun mikään ei onnistu?

Sitten vähän iloisempiin tunnelmiin, nimittäin mä saan tänään kätösiini uuden kampauspöydän ja siihen peilin ympärille valot, joista olen aina haaveillut! Sellaisia lamppurivejä joissa on monta polttimoa, tiedättehän mitä tarkoitan? :D Tämän lisäksi ostin meidän "pieneen" ruokapöytään 8 käytettyä tuolia todella hyvään hintaan. Meidän ruokapöytä taitaa olla tämän talouden arvokkain (ja painavin!) huonekalu, sillä se on 8 hengen pöytä, jonka miehen isä on tehnyt. Se kerää vierailta aina ihailevia katseita ja upeahan se onkin! Meillä ei ole ollut varaa ostaa kunnon tuoleja, mutta nyt sain tosiaan älyttömän edullisesti siihen uudet ostettua. Olen niin tyytyväinen, tänään tulee varmasti illalla järjestettyä meikkausnurkkauskin kuntoon! Ihanaa viikonloppua kaikille! 

Käyttämäni laatta löytyy kynsikoristeista ja maksaa 5.99 USD. Koodilla DRL91 saa 10% alennusta ostoksista. :)


13 kommenttia:

  1. Kieltämättä tuo oranssilakka tuo mieleen sinappikoneen, mutta tuo leimakuvio sopii tuohon väriin just.
    Ja älä ois kertonut että mustissa kynsissä leimat myös vinossa ei-tarkoituksella. Ne näyttää kivoilta just noin :)
    Laitathan sitten kuvia tuosta uudesta meikkausnurkasta kuvaa edes fb:n puolelle? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, onhan se vähän sellainen oranssi. :D
      Musta tuntuu, että aina on pakko mainita jotain vikaa lakkauksesta jos en omasta mielestä meni ihan penkin alle! :D
      Mä laitan kyllä varmasti kuvaa Instaan tai FB:n puolelle! Voi tosin mennä hetki jos toinenkin, että saan kaikki järjestykseen ja lamput paikoilleen. :)

      Poista
  2. Mulla on myös tämä laatta ja sen verran olen sitä ehtinyt testailla että tiedän että tuossa alemmassa olevaa kuviota on todella vaikea kohdistaa kynsille. Ylemmässä kuvassa olevissa kynsissä on vaikea nähdä mitään vikaa, leimauskuviot ei ehkä ole ihan vatupassisuorassa mutta ei ne kyllä vinksallaankaan ole. Mun mielestä tuo ylempi lakkaus on tosi hieno :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei kyllä ollut helppoa saada suoraan sitä. Ehkä onnistuisi paremmin jos yrittäisi tehdä leimadecalin tästä. :) Kiitos! :)

      Poista
  3. Mulla on kanssa tämä inkkarilaatta odottamassa. Oli pakko ottaa testiin, kun näytti niin epätyypilliseltä mulle :). Olen ihan rakastunut noihin sun ekoihin kynsiin. Tuo lakka yhdessä kuvion kanssa <3. Ja leimojen mutkaisuus saa ne just näyttämään siltä kuin joku olisi heittänyt natiiviamerikkalaisen shaalin sun kynsille. Aivan mielettömät. Nyt mulla on sellainen tunne, etten leimaa enää koskaan, jos nää kahdet on sun mielestä epäonnistuneet! Hyi sua :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, samasta syystä mäkin sen otin! :D
      Kiitos! :) Mä en tuntenut oloani yhtään kotoisaksi noissa lakkauksissa, joten ne oli pakko poistaa. Jälkeenpäin katsottuna ne ei näytä läheskään niin pahalta kuin silloin. :D
      Hyvä on, hyi mua! :D

      Poista
  4. Toi laatta näyttää sinänsä mielenkiintoiselta, varsinkin toi norsu ja kirahvikuvio! Harmi ettei mennyt ihan putkeen :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, se on tosi erikoinen! :) Harmi tosiaan ettei leimat onnistuneet kuten piti. :)

      Poista
  5. Ihana toi laatta, oon kateellinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on siinä kyllä kivoja kuvioita, sen myönnän! Pitää keksiä vielä jotain uudestaan tästä laatasta että saisi edes yhdet onnistuneet kynnet. :D

      Poista
  6. nyt on kyllä pakko avautua tästä BPS:n isojen laattojen ongelmista. Mulla on L006 ja siitä en saa kuvioita nousemaan millään muulla lakalla paitsi IsaDoran Ocean Drivellä joka ei ole edes leimauslakka. Essencen leimauslakoilla ei stampperiin jää yksinkertaisesti mitään.. En tiedä onko vika mussa, scrapassa, laatassa vai lakoissa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä väitän, että vika olis noissa laatoissa. Niin moni on nyt valittanut näiden toimimattomuutta, joten kyllä se varmaan on niissä se vika. Harmi, mä en ainakaan taida enää näitä isompia laattoja uskaltaa pyytää testiin... :/

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)